Kansanmusiikki

Kansanmusiikki

Luunappi naurattaa ja pakahduttaa

Jo viisi vuotta on festivaaleilla yleisöä ilahduttanut kolmen naisen lauluyhtye koskettavilla ja konstailemattomilla lauluillaan. Nykyään laulajien joukko on supistunut kahteen, mutta soittajien joukko kasvanut viisimiehiseksi. Ensilevy ilmestyi viime vuonna ja uutta suunnitellaan. Levy ilmestyy kesällä, jos kaikki menee luunappiin.

Luunapista on joillakin kipeitä muistoja. Kun taustayhtyekin on nimeltään Tukkapölly, on pakko kysyä kuvaavatko nämä väkivaltaiset nimet yhtyeen ohjelmistoa vai toimintatapaa?

Luunappi-nimi syntyi, kun haimme supisuomalaista vanhankansan sanaa, joka jäisi mieleen ja olisi käännettävissä eri kielille sekä käsimerkein viitottavissa ilman yhteistä kieltäkin. Alitajunnassa maailmanvalloitus? Olemmekin sen jo viittoneet laulukeikalla pariisilaisessa kabareessa, argentiinalaiselle jonglöörille Petäjäveden puskasoiton MM-kisoissa sekä viimeksi Pärnun heimopäivillä. Jonglööriltä opimme, että Luunappi on espanjaksi chicotazo. Viroksi olemme Ninanips. Väkivaltaa vastustamme. Tosifaneille olemme joskus hartaasta pyynnöstä antaneet hellän luunapin otsaan keikan jälkeen.

Tukkapölly-nimi säestysorkesterille syntyi itsestään. Tukka on orkesterissa monella lyhentynyt tai kulunut pois, vaikkei tukkapöllyä olla annettukaan.

Mikä on siis on Luunapin johtoajatus?

Jakaa iloa ja naisen salaviisaita elämänkokemuksia laulun keinoin.

Ketä Luunappiin ja taustayhtyeeseen kuuluu?

Luunappiin kuuluu nykyään kaksi laulajaa, Tuula Sivula ja Suvi Puronen. Kolmas laulajamme Leena Kruuti jättäytyi pois tänä syksynä. Taustayhtye Tukkapölly-orkesteri oli pitkään elastinen ryhmä läsnä olevia soittajia, joille kerrottiin keikalla juuri ennen kappaletta sävel- ja tahtilaji. Nyt orkesteriin on vakiintunut viisikko: multi-istrumentalisti Jussi Asu, huilisti ja kitaristi Ilpo Aro, basisti Panu Helke, hanuristi Raimo Nummela ja tänä syksynä mukaan lähtenyt viulisti Arto Haapaniemi.

Kuinka kauan olette laulaneet yhdessä ja mistä kaikki sai alkunsa?

Luunapin naiset ovat tunteneet toisensa jo pitkään. Kaustisella ja muissa pelimannitapahtumissa viihdyimme samoilla keikoilla ja jatkoilla. Vuonna 2011 päätimme perustaa bändin ja alkuun kehittelimme burleskibändiajatusta. Katsoimme peiliin ja alkoi tuntua luontevammalta satsata iloiseen lauluilmaisuun kuin pukushow’hun.

Oletteko ahkeria keikkailemaan?

Keikkailemme pelimannifestareilla ahkerasti. Lisäksi olemme esiintyneet privaattijuhlissa ja pienillä pubikeikoilla. Toistaiseksi työelämä rajoittaa täyspäiväistä pelimanneilua.

Mistä ohjelmisto koostuu?

Haemme lauluja, joiden sanat koskettavat meitä, kertovat naisen elämästä, naurattavat ja pakahduttavat. Jussi Asu on tehnyt meille lauluja, joissa huumorin keinoin kerrotaan kipeistäkin tunnoista, auervaaroista, rakkauden kaipuusta, miehen puutteesta, jne.

Levykannen perusteella olette tehneet yhteistyötä muun muassa J. Alfred Tannerin, Jukka Virtasen ja Reino Helismaan kanssa. Onko tulossa aivan omiakin tekstejä vai riittääkö korjailu?

Pääosa lauluistamme alkaa olla meille tehtyjä. Tekstejä ja sävellyksiä meille ovat tehneet mm. murrerunoilija Arto Juurakko ja kansantaiteilija Tapani Lahikainen. Lauluntekijä Jussi Asu on sanoittanut ja säveltänyt useita meidän näköisiä ja kokoisia lauluja esittäväksemme.

Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia teillä on?

Lähdemme hakemaan kahden naisen sävelmaailmaa nöyrästi ja uudella innolla. Tukkapöllyorkesteri alkaa olla Jussi Asun johdolla niin loistava säestysryhmä, että tuntuu, että mahdollisuuksia on mihin vaan. Suunnitelmissa on lähikuukausina tiuhaan harkkailla ja keikkailla. Maaliskuussa on suunnitteilla esiintymismatka Espanjan Torreviejaan. Uutta levyä on kyselty pitkään. Se on tarkoitus purkittaa kevään aikana. Tulossa on vahvaa, herkkää ja toivottavasti  iloisesti yllättävää Luunappi-musiikkia.

Kysymykset: Sauli Heikkilä
Kuva: Seppo Rinne

luunappi

Liittyvät artikkelit

Kapulat tanssivat Toivo Jaatisen käsissä torvirummun siivillä. Ateljeessa kumisevat etnohenkiset rytmit ja niiden lomassa soljuvat melodiat. Mitaleistaan tunnetun kuvanveistäjän ja lasitaiteilijan elämässä musiikki on ollut aina tärkeä elementti. Toivo Jaatisen[…]

Lue lisää »

Persoonallinen pelimanniyhtye: Marttilan PiiloPelimannit MPP

Timo Saarimäki haastatteli Pekka Rauhalaa, kuva: Markku Kedrin Onneksi olkoon. Marttilan PiiloPelimannit MPP valittiin vuoden 2015 Speliyhtyeeksi. Kiitoksia kovasti! Olemme edelleen melkoisen hämmentyneitä ja yllättyneitä saamastamme luottamuksesta ja huomiosta. Millainen oli yhtyeenne[…]

Lue lisää »