Kansanmusiikki

Kansanmusiikki

Levyuutuuksia

Juuni & Olkimaa – Suuressa Kaupungissa

Juuni ja olkimaaFolk-perinteestä ammentava Juuni & Olkimaa on laulaja-lauluntekijä Julia Vornasen kappaleita esittävä pop-yhtye. Suuressa Kaupungissa -albumin soundimaailma sykkii lattarirytmien lisäksi vahvaa ysärinostalgiaa, jota tarjoilevat nykyään harvemmin bändikäytössä kuultu djembe ja nokkahuilu. Pitkälti kevyeeseen soitteluun ja tunnelmointiin perustuva säestys on mukavasti kappaleisiin istuvaa ja säestää naivistisia, osin hölmöjäkin, sanoituksia sympaattisesti.

Albumi on äänitetty ja miksattu ammattimaisen kuuloisesti ja taiteelliselta tuotantopuolelta sovituksiin on jätetty mukavasti tilaa porukan letkeälle soitannalle. Muuten kuivakkaa yleissoundia on välistä piristetty runsaalla kädellä tarjoillulla laulun kaiuttamisella,. Tämä osittain tekee levystä kokonaisuutena hieman tasapainottoman, mutta on viimekädessä kuitenkin kosmeettinen detalji. Yleisesti Suuressa Kaupungissa on kuitenkin miellyttävää folk-poppia omassa lajissaan.

Teemu Eerola

Anssi Känsälä: Lastu

KänsäläAnssi Känsälän uudelta levyltä huokuu ensimmäisistä sävelistä lähtien usko omaan musiikkiin. Arvelen, että näitä kappaleita on hiottu pitkään keikoilla. Varmuutta tuonee myös se, että yhtä lukuun ottamatta kaikki kappaleet ovat Känsälän omia sävellyksiä ja sovituksia.

Känsälän lauluäänen sointi on lämmin, pehmeä ja syvä, mutta siinä on sopivasti rosoa, mikä tuo laulusoundiin elämänmakua. Känsälä puhaltaa tarinoihinsa elämän laulaessaan, mikä tekee lauluista uskottavia, vaikkeivät tekstit ehkä ihan laululyriikoiden kärkeen ylläkään. Mutta suoraviivaiset tekstit sopivat Känsälän musiikkiin, josta löydän muun muassa folk-, country- ja iskelmävaikutteita.

Seitsemänmiehisen yhtyeen taitava soitto ja taustalaulu soljuvat vaivattomasti taustalla, mutta Känsälä johtaa musiikkia laulullaan. Soittimistosta väreitä iholle nostattavat etenkin Känsälän soittama haitari ja Arto Järvelän viulismi. Levyn päättää juuri oikea kappale, tunnelmallinen Laiturin päässä, joka jättää minut odottamaan keikalle pääsyä tai seuraavaa levyä.   

Arja Kangasniemi

Noria: Lauloa minä lupasin

NoriaVarsin tuore tuttavuus Noria ottaa ensilevyllään Kantelettaren tekstit tiukkaan syliotteeseen ja pyöräyttää ne varsin osaavasti uudemman jazzmyllyn läpi.

Pääkaupunkiseudun musiikkikentältä ponnistava sekstetti tekee yllämainitun yhdistelmänsä kuitenkin tunnelmallisesti varsin pehmeällä kädellä ja maustaa perinteisen pianotrionsa viulun, kitaran ja satunnaisemman harmoonin väripaletilla. Lopputuloksena on hyvin helposti kuunneltava kokonaisuus joka kestää useamman kuuntelun.

Milja Schildtin laulukin sulautuu yhtyeen soittoon saumattomasti, jopa siinä määrin, että musiikin antaa soljua korviin sen suuremmin sanoihin keskittymättä. Jäin hieman kaipaamaan muotin jonkinmoista rikkomista ja tunnelman selkeämpää muutosta aiemmin kuin viimeisen kappaleen loitsinnassa, mutta tämä on varsin pieni yksityiskohta muuten pätevästi tehdyssä levyssä.
Noria tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen seurattava, jonka odotan tulevaisuudessa irrottautuvan kaikkein turvallisimmista ratkaisuista nyt kun perusta on pätevästi valettu.

Antti-J. Janka-Murros

 

Näppärit Live 2017: Marskin saapas

Näppärit-Live-2017-Marskin-saapas277-1024x1007Kaustisen Näppärikurssin päätöskonsertissa nuoret taitajat kokoontuivat yhteissoittoon Kaustisen festivaalien alla. Konsertista on tehty livetaltiointi, joka on ollut soittajien ja muiden kiinnostuneiden saatavissa pian konsertin jälkeen. Kiire on tehnyt tepposensa: cd:n  kansitekstit ovat vaikeasti luettavissa ja sävelmien, soittajien ym. taustatiedot rajoittuvat tekiätietoihin. Levyllä soivat tutut Näppärikappaleet kuten Tutskovi.  Vuoden teemalaulu, Marskin saapas, on Aili Järvelä säveltämä ja Aili ja Mauno Järvelän sanoittama. Valitettavasti vain sanoista ei tahdo saada selvää.  Mestaripelimannin arvonimen saanut Mauno Järvelä (68) on jakamassa Näppäripedagogiikkaa ja sen toteuttamista seuraavan polven käsiin. Konsertissa soitetut muut kappaleet viittaavat Näppäri-ideologian leviämisestä myös muihin Pohjoismaihin.  Jo levyltä kuuluu innostuneisuus ja näyttämisen tahto, kaikkein parasta tällainen esitys on livenä, paikan päällä. Juhlavuoden kruunaajaksi nousi Maammelaulu konsertin päätöslauluksi. Hyvin onnistuit taas, Mauno!

Antti Koiranen

 

Sorrowhearts: Strong

Sorrowhearts-Strong269-1024x890Dropkick Murphysin ynnä muiden hengenheimolaistensa tavoin tamperelainen Sorrowhearts on rock-kompilla jyystettyä kelttipunkkia ja mullikuoro-tunnelmointia, joka saa genretyypillisen värinsä haitarin, viulun ja kaikenlaisten kelttipillien avustuksella.

Läpikuuntelulla albumi tuntuu eheältä ja johdonmukaiselta, vaikka pieniä dogmin vastaisia yksityiskohtia levylle onkin ujutettu syntetisaattoreiden ja rumpukoneen muodossa. Johdonmukaisuudestaan huolimatta on kysyttävä, onko kaikenlaisten laulua säestävien pilliobbligatojen määrä aivan perusteltu. Levyltä kuunnellessa jokaisen laulusäkeistön taustalta kuuluva lurittelu väsyttää alaan vihkiytymätöntä arvostelijaa, vaikkakin elävissä esiintymisissä koko orkesterin yhteissoitto onkin mieltä nostattavaa. Siitä huolimatta, tästäpä kelttipunkin ystäville oivasti toteutettu albumi pukinkonttiin tai ainakin Pyhän Patrickin päivän soittolistalle.

Teemu Eerola

Malang Cissokho: Seno

Malang CisokhoSenegalilaissyntyinen Malang Cissokho on ahkerasti töitä tekevä mies. Aina muistetaan tietysti mainita hänen menneisyytensä J. Karjalaisen Electric Sauna -bändissä, mutta hän tekee jatkuvasti omaa, uutta musiikkia. Hänen soittimensa on länsiafrikkalainen kora-harppu, joka uudella Seno-levyllä kuuluu vasta levyn loppupuolella. Viimeiset kolme raitaa ovat kuin oma pieni rauhoittava kokonaisuutensa bileiden jälkeen.

Muuten levy edustaa hyvää groovea, tanssittavaa musiikkia. Suurin osa kappaleista kulkee tukevaa nelitahtia, mutta myös jokunen hiukan monipuolisempaa rytmimaailmaa edustava tekele mahtuu joukkoon. Viisihenkinen bändi soittaa tiukasti yhteen, ja erityisesti nautin laulavan melodisista sähkökitaroista, joista vastaavat Libasse Sall ja Cissokho itse.

Malang Cissokholla on voimakas, vähän hiomaton lauluääni, joka mielenkiintoisesti virtaa vapaasti rytmisen musiikin päällä, varsinkin kora-kappaleissa. Harmittaa tietysti, ettei ymmärrä mandingonkielisiä sanoja, mutta hymy nousee huuleen kun Mading-kappaleissa lauletaan myös suomeksi. Aurinkoinen kokonaisuus.

Tove Djupsjöbacka

The Worn Soles – Like Good Wine

The-Worn-Soles266-1024x911The Worn Soles on Jimmy Träskelinin, Antti Janka-Murroksen ja Sampo Korvan muodostama trio, jonka musiikin hedelmällinen maaperä piilee Pohjois-Amerikan siirtolaisten musiikissa. Moniääniset stemmat ja letkeä meininki kantavat yhtyeen jäsenten hienoja sävellyksiä, jotka on bluegrass-purismin hengessä tallennettu samassa tilassa nk. studiolivenä ja yhtä yksittäistä mikrofonia käyttäen.

Tietyllä tavalla askeettisuudessaan kunnianhimoinen toteutus jää ajoittain kaipaamaan vähän isompien rosojen siistimistä. Toisaalta, kun suurin osa ison maailman bluegrassista tuotetaan tänä päivänä niin viimeisen päälle, tällainen rehellisempi dokumentointi trion musisoinnista varmaankin lunastaa paikkansa ja kehotankin ihmisiä The Worn Solesin keikoille kernaasti, koska yhtyeen musiikki on aivan hurmaavan hyvää.

Teemu Eerola

http://www.thewornsoles.com/

WAO: Maailma on hullu

WAO281-1024x912Savolaiset osaavat tunnetusti nostaa itsekin kissansa hännän, mutta kyllä Savossa ollaan onnellisia, jos jotkut muutkin tekevät sen ihan pyytämättä. Wilho Akseli Ollikaisen (1934-1998) synnyinseuduilla Siilinjärvellä ja Rautavaaralla on oltu täysin tietämättömiä, miten mainio viisunikkari hänestä oli löytynyt uusilla asuinsijoilla Pohjois-Ruotsissa Ullatissa Jällivaaran kaivoskaupuntin tuntumassa ja lausutaan sen vuoksi suuret kiitokset ruotsalais-suomalaiselle WAO-yhtyeelle, joka on nyt konserteissaan ja ensimmäisellä levyllään tuonut sirpaleita Ollikaisen laajasta sanoitustuotannosta myös kotimaahan jääneitten kuultavaksi ja nautittavaksi.

WAO:n viisikossa on Suomesta mukana huippuviulisti Arto Järvelä, ja samanlaisia kovan luokan tekijöitä ovat myös ruotsalaiset moni-instrumentalistit Göran Eriksson, Markus Falk, Jan Johansson ja Susanne Rantatalo – tuttuja nimiä muun muassa JP Nyström ja JORD-yhtyeistä.

Yksistään ammattilaisten innostuksesta voi päätellä, että Suomessa tuntematon Ollikainen ei ole ollut kuka tahansa harrastaja, vaan hänen teksteissään ja laulutavassaan on ollut jotakin erikoista ja poikkeavaa. Kun on kuunnellut kaikki levylle valitut kahdeksantoista laulua tai rallia, niin päällimmäiseksi vaikutelmaksi nousee: Onpa lystiä musiikkia!

Ollikaisen sanoitukset liikkuvat ihmiselon laidasta laitaan. Elämänfilosofiansa hän on sovittanut meille suomalaisille tuiki tuttuihin pelimanni- tai joskus iskelmäsävelmiinkin, joita WAO on sitten omalta osaltaan sovittanut tähän päivään. Lauluissaan Ollikainen muistelee myös koti-Savoaan, mutta savolaisten ei pidä pahastua, että hän tekee sen hyvin usein Ruotsin puolen tornionjokilaaksolaisten käyttämällä meän kielellä.

WAO on tehnyt hienon levyn, harmi vain, ettei Wilho Akseli Ollikaiseen ymmärretty tutustua meillä jo hänen elinaikanaan.

Seppo Kononen