Kansanmusiikki

Kansanmusiikki

Kolumni: Kansantanssin ammattilaiset ja asiantuntijat

Ensi vuonna juhlavuottaan viettävä suomalainen kansantanssitoiminta on viimeisten vuosikymmenten aikana kokenut kansanmusiikin vanavedessä vähittäisen Petri Hoppumullistuksen alan tekijöiden ja tietäjien puolella. Kun vuonna 1991 Oulun konservatoriossa aloitettiin tanssinopettajakoulutus, jossa kansantanssi oli yksi suuntautumisvaihtoehto, kansantanssi nojautui vielä innokkaiden harrastajien ja valtakunnallisten järjestöjen työntekijöiden panokseen. Nyt lähes 25 vuoden jälkeen kansantanssin alalla on useita koulutettuja tanssijoita, opettajia ja tutkijoita. Mikä sitten on muuttunut?

Suomen ensimmäiset virallisen koulutuksen saaneet kansantanssin ammattiopettajat valmistuivat vuonna 1995. Jo muutaman vuoden kuluttua tästä syntyi käsite ”Oulun koulu”, jolla viitattiin uudenlaiseen tapaan tehdä ja opettaa kansantanssia. Käsite ei suinkaan aina ollut pelkästään mairitteleva, sillä monien mielestä ammattilaiset olivat viemässä alaa väärään suuntaan ja epäilivät jopa sitä, voisiko heitä ollenkaan kutsua kansantanssinopettajiksi. Ilmiö ei ollut millään muotoa uusi, sillä aivan vastaavasti kansanmusiikin ammattilaiset olivat jo aiemmin nostattaneet epäluuloa osassa harrastajia, ja ”akateemista” kansanmusiikkia ei välttämättä pidetty oikeana kansanmusiikkina. Lisäksi kyse ei ollut pelkästään sisällöstä vaan ärsytystä herätti myös se, että ammattilaiset halusivat palkkaa työstään, kun sekä kansanmusiikin että -tanssin puolella oli vuosikymmeniä totuttu vapaaehtoistyöhön.

2000-luvulla kansantanssin ammattilaiset ovat sulautuneet osaksi kansantanssin kenttää, ja heitä toimii eri puolilla erityisesti nuorisoseurajärjestön ryhmien opettajina mutta myös esimerkiksi tanssijoina ammattiryhmissä. Kun ensimmäisistä valmistuneista opettajista monet sijoittuivat pääkaupunkiseudulle, nykyään esimerkiksi Oulun seudulla on vahva kansantanssikeskittymä, jossa alan ammattilaiset toimivat harrastajaryhmien opettajina ja ammattiryhmän toimijoina. Ammattilaisuus näkyy ja kuuluu ympäri Suomea.

90-luvun yksioikoinen kuva ”Oulun koululaisista” on saanut väistyä huomattavasti monipuolisemman näkemyksen edestä toiminnan kasvaessa ja laajetessa. Kansantanssin ammattilaisryhmät profiloituvat kaikki täysin omalla tavallaan, ja on vaikea määritellä mitään valtavirtaa näiden keskuudessa. Osa ryhmistä suuntautuu selkeästi nykytanssin puolelle, osa voimakkaammin tanssiteatteriin, kun taas jotkut lähtevät liikkeelle ennen kaikkea perinnemateriaalista, tanssista, musiikista ja tarinoista. Yhteistyö kansanmuusikoiden kanssa on tuottanut esityksiä, joissa tanssi ja musiikki nivoutuvat saumattomaksi kokonaisuudeksi ja joissa tanssijoiden ja muusikoiden väliset raja-aidat hämärtyvät. Muusikot hyppäävät mukaan tanssin hurmaan ja tanssijat puolestaan tarttuvat viuluun tai kitaraan ja vetäisevät polskaa nuoruuden innolla. Koulutus on tässä suhteessa laahannut jäljessä, sillä edelleenkään meillä ei ole tutkintoa, jossa voisi erikoistua yhtä aikaa sekä kansantanssiin että -musiikkiin.

Mikä on sitten ollut tutkijoiden rooli tässä kehityksessä? Suomessa ei ole tapahtunut samanlaista tutkijavetoista uudistusta kansantanssista kuin esimerkiksi Unkarissa tai Norjassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tutkimuksella olisi ollut merkitystä jo pidemmän aikaa. Pirkko-Liisa Rausmaan toiminta tällä saralla jo 70-luvulta alkaen loi pohjaa ammattilaisuuden synnylle, kun hän tutkimustyönsä kautta avarsi merkittävästi kuvaa suomalaisesta kansantanssista. Tutkimus onkin ollut koko ajan enemmän toimintaa inspiroivaa kuin ohjaavaa, vaikka tutkijat ovat säännönmukaisesti itsekin olleet aktiivisia tanssijoita. Tutkimustyötä on vaikeuttanut se, ettei kansantanssin tutkimuksella tai ylipäätään minkäänlaisella kulttuurisella tanssintutkimuksella ole ainuttakaan vakinaista tehtävää suomalaisissa korkeakouluissa eikä tällä hetkellä yhdessäkään tiedeyliopistossa ole tanssintutkimukseen painottuvaa tutkinto-ohjelmaa. Tutkimus jää usein opiskelijoiden vastuulle, ja tästä syystä esimerkiksi Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutuksen opinnäytteissä tehdään usein perustutkimusta, joka kuuluisi yliopistojen vastuualueelle.

Palaan vielä alussa esittämääni kysymykseen siitä, mikä on muuttunut ammattilaisten tulon myötä. Ehkä merkittävin asia on se, että kansantanssista ovat kadonneet ”kaiken” hallitsevat asiantuntijat. Vielä 80-luvulla oli useitakin sellaisia, joiden tiedot ja taidot kattoivat lähes kaiken mahdollisen kansantanssin alalla, toki eri painopistein. Myös kansantanssin määrittely oli kolmekymmentä vuotta sitten arkipäivää monissa seminaareissa tai tapahtumissa. Nykyään kansantanssi on yksinkertaisesti jo käsitteenä niin paljon laajempi ja monimuotoisempi, ettei tämä ole mahdollista. Ammattilaiset toimivat hyvin erilaisilla työsaroilla, ja työtehtävät muuttuvat ja monipuolistuvat niin tanssin, tanssinopetuksen kuin tutkimuksenkin alalla. Mikä määritellään kansantanssiksi, riippuu yhä suuremmassa määrin siitä yhteydestä, missä kansantanssi esiintyy.

Mielenkiintoista ja ilahduttavaa on kuitenkin se, että yhteenkuuluvuuden tunne on edelleen voimissaan kansantanssijoiden keskuudessa. Ammattilaiset eivät eristäydy omaan nurkkaukseensa, vaan yhteistyö harrastajien kanssa sujuu tiiviisti. Myös yhteisöllisyys ja perinne ovat arvossaan, vaikka esimerkiksi tekninen osaaminen on edennyt valtavin harppauksin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Ammattilaiset ovat tuoneet kansantanssin tähän päivään, mutta he eivät ole kääntäneet selkäänsä menneelle. Kansantanssi elää tässä ajassa käyden jatkuvaa dialogia historian kanssa. Ammattilaisuus ja asiantuntijuus mahdollistavat keskustelun ylläpitämisen, itsekritiikin ja uusien suuntien löytymisen. Niiden kautta kansantanssi pystyy säilymään globaalien virtausten puristuksessa ainakin seuraavat 150 vuotta.

Petri Hoppu

Liittyvät artikkelit

Kansanmusiikki 1/2017 esittelee seuraavat levyt ja julkaisut: Lekkujad: Tulinbo Ruadieh Airi Hautamäki solisteineen: Sinun omasi Ilo(iset) tytöt: Tulossa! Pentti Alakotila: Haaveita, koettuja elämän iloja Otra Helsinki–Cotonou Ensemble: The Road is[…]

Lue lisää »

Kansanmuusikko joutuu monenlaiselle mutkalle hankkiessaan elantoaan. Ei riitä, että musisoi. Harvalla on mahdollisuus ulkopuoliseen apuun markkinoinnissa, apurahojen hakemisessa ja talousasioiden hoitamisessa. On hyväksyttävä, että muusikkouden lisäksi on hallittava tukku muitakin[…]

Lue lisää »