Kansanmusiikki

Kansanmusiikki

Ajassa: Maija Kauhanen

Maija Kauhanen, kuva: Antti Kokkola
Maija Kauhanen, kuva: Antti Kokkola

Sait huhtikuussa Suomen arvostelijain  liiton Kritiikin kannukset -tunnustuksen. Mitä se sinulle merkitsee?

Kuulin, että eri alojen kriitikoista koostuva Kritiikin kannukset -raati on seurannut laaja-alaisesti artisteja kokonaisen vuoden ja siten tehnyt suuren työn karsiessaan listaansa pikku hiljaa ja lopulta päätyneet minuun. Olen erittäin otettu tunnustuksesta.

Pystyykö kanteleensoitolla hankkimaan elantonsa tämän päivän Suomessa?

Riippuu vähän siitä, mitä kaikkea onnistuu yhdistelemään – keikkailua, opetusta ja muuta toimintaa. Jos haluaa pääasiassa keikkailla, niin ainakin itselläni ulkomaan keikat ja eri kokoonpanot ovat tärkeässä osassa elannon hankinnassa.

Keikkailetko kesällä pääasiassa
soolona vai yhtyeissä

Nyt on pitkästä aikaa paljon soolokeikkoja Suomessa, sekä keikkoja pääosin ulkomailla Okra Playgroundin, Mari Kalkun & Runorunin, Rönsyn, Folk’Avantin sekä Duo Maija Kauhanen & Johannes Geworkian Hellmanin kanssa. Tänä kesänä menee jako suurinpiirtein kolmasosa sooloa ja loput yhtyekeikkoja.

Missä sinua näkee kesän mittaan ja odotatko jotain esiintymistä erityisesti?

Soolona minua voi kuulla mm. Jutajaisissa, Sommelossa, Puistokarkeloissa sekä Meidän Festivaalilla. Odotan erityisesti Okra Playgroundin reissua Rainforest World Music Festivalille Malesiaan sekä Rönsyn konserttia LuostoClassic-kamariorkesterin kanssa. Esitämme Timo Alakotilan sovituksia kappaleistamme. Ja tietysti soolokeikkoja!

Teksti: Sauli Heikkilä

Liittyvät artikkelit

Ilkka ”Emu” Lehtinen, 3.3.1947 – 10.12.2017 Ilkka ”Emu” Lehtinen kuoli nopeasti edenneeseen leukemiaan 22.10.2017. Hän oli 70-vuotias ja työskennellyt Digelius Music -levykaupassa sen perustamisesta saakka heinäkuusta 1971. Helsinkiin hän muutti[…]

Lue lisää »

Teksti: Kari Dahlblom Vuonna 1888 esiintyi ensi kerran “ryhmä balalaikan ystäviä” Vasilij Andrejevin (1861–1918) johdolla Pietarissa. Tuolloin katsotaan venäläisen kansansoitinorkesterin syntyneen. Andrejev kehitti balalaikasta  konserttisoittimen ja soitinperheet piccolosta kontrabassoon. Samalla[…]

Lue lisää »