”Se oli hyvä hetki” tapaa lapinlahtelainen veteraanipelimanni Eino Paulus virkata, jos esitys on mennyt jotensakin nuottien mukaan niin soittajain kuin kuulijainkin vinkkelistä katsottuna.
Vuoden 2017 Samuelin poloneesissa Kuopiossa maaliskuussa oli monta hyvää hetkeä. Niitä tarjosivat niin eri puolilta valtakuntaa saapuneet vieraat kuin myös oma savolainen laulu- ja soittoväki.
Isojen valtakunnallisten tilaisuuksien järjestämisessä on omat riesansa ja riskinsä, mutta yksi erinomainen asia niihin aina liittyy: suurille joukoille esiintyminen panee harjoittelemaan ja pohtimaan tavallista tarkemmin, mitä esitetään ja kenelle. Karjalan pojilla ja Metsäkukilla vielä kerää aplodeja pienemmissä ja tutummissa ympyröissä, mutta kansanmusiikin ammattilaisten eteen ei niiden kanssa tohdi oikein enää mennä.
Toinen myönteinen seikka on se, että tieto esiintymisestä tavallista paremmissa piireissä houkuttaa mukaan paljon harrastajia, joilla lähtökynnys kotoa on normaalioloissa joskus turhankin korkealla.
Kaustinen ja kesän muut suuret monipäiväiset kansanmusiikkijuhlat ovat odotettuja kohokohtia jokaisen pelimannin vuodenkierrossa.
Talvinen poloneesi eroaa edukseen kesätapahtumista siinä, että se on parin päivän tiivis ja yleensä yksiin ja samoihin tiloihin soviteltu kansanmusiikkikattaus, jossa kuulijan ei tarvitse poukkoilla paikasta toiseen, vaan herkut tuodaan kuin tarjottimella suoraan silmien eteen.
Tuhatpaikkainen Kuopion musiikkikeskus oli tässä katsannossa erinomainen paikka poloneesinkin tapaisten kinkereiden järjestämiseen. Tuhatpaikkaisen konserttisalin täyttäminen on kuitenkin aina arpapeliä erityisesti maakunnissa tai paikkakunnilla, joissa kansanmusiikki ei ole musiikissa etusijalla. Näin Savossakin on jouduttu poloneesin pääkonsertteja kootessa soveltamaan vähennyslaskusta tuttua periaatetta: jos ei riitä, pitää lainata.
Edellisessä poloneesissa 2000-luvun alussa lainattiin onnistuneesti Kaustisen purppuripelimanneja, Tallaria ja hääkuoroa. Nyt turvauduttiin Savosta lähteneisiin monipuolisiin ja arvostettuihin naistaitajiin, juvalaissyntyiseen Aija Puurtiseen ja Karttulassa varttuneeseen ikinuoreen Vieno Kekkoseen.
Perinteisessä pelimanniparaatissa oli ilo huomata, että lavalle lappoi taitavaa väkeä kautta maan ja joka ilmansuunnasta Rovaniemeltä Helsinkiin ja Poriin.
Mukana oli suuriakin ryhmiä, eikä vastaavaa herkkua ole tarjolla Savossa taas vuosiin. Ja mikä parasta ”järjestävän seuran” kannalta: kenenkään kaukaa tulleen vieraan ei tarvinnut soittaa tai laulaa tyhjille seinille, kun väkeä oli kaikissa konserteissa runsaasti. Jopa pelimannien merkkisoitosta muotoutui leppeä ja iloinen yleisötapahtuma.
Savolaiset ryhmät itsekin olivat otettuja, kun poloneesia pohjustanut kaupungintalon konsertti teemalla ”Meiltähän tämä käyp” veti salin täyteen ja kun penkit täyttyivät myös tuomiokirkon Friikoolin messussa ja kansanlaulukirkossa.
Näin suurella joukolla savolaiset eivät olleet esiintyneet sitten vuoden 2007, jolloin Savo oli maakuntateemana. Pääluku oli lähellä kahtasataa, ja saman verran taisi poloneesissa olla myös vierasväkeä.
On uljasta nähdä ja kuulla lavalla suuria kokonaisuuksia, mutta hyvä on muistaa, että myös pieni on kaunista.
Herkkä hetki oli, kun Savon pelimannien nestori, 87 vuoden korkeaan ikään ehtinyt mestaripelimanni Erkki Vepsäläinen ja vain 14-vuotias viulupelimanni Arvid Lundén soittivat päätöskonsertin väliajalla musiikkitalon aulassa rinnatusten savolaisen pelimannimusiikin helmiä Tuure Niskasen sottiiseista Vepsäläisen itsensä Kalpean Iidan tangoon.
Nuoruus, vanhuus ja sama tulinen sielun palo kansanmusiikkiin: yksin tämän näyn ja kokemuksen vuoksi Samuelin poloneesi kannatti järjestää Kuopiossa. Savolaisten puolesta: kiitoksia vuan kaikille asiaa edesauttaneille. Tavataan taas.
Seppo Kononen
