Kauaksi on tultu siitä kun kun Friiti Ojala ja Valtteri Salo soittivat Kaustisella kolmipäiväisiä kruunuhäitä ja joka talossa oli oma tarvekantele tai ‑harmooni. Perinnettä ovat kantaneet nykyaikaan yksittäiset soittajat, yhteissoitot, ohjelmiston opiskelu ja uudet nykykansanmusiikkiyhtyeet – ja Kaustisen eri kylillä toimivat kyläyhtyeet. Ne syntyivät paljolti Kaustisen kansanmusiikkijuhlien myötä.

Alikylän, Jylhän, Kirkonkylän, Köyhäjoen, Nikulan, Salonkylän, Järvelän ja Tastulan pelimannit ovat edustaneet kyliään 1960-luvulta asti, osa jo aiemmin, välittäen sävelmiä ja soittotyyliä eteenpäin uusille soittajapolville. Ensimmäisillä kansanmusiikkijuhlilla 1968 on laskettu esiintyneen noin 70 pelimannia eri kyliltä; tällä hetkellä soittajia on moninkertaisesti. Kaustislaisten kyläyhtyeiden soitto soi ajoittain tiiviimmin yhtyemuotoisena, välillä taas kokoonnutaan soittamaan yhdessä vasta juuri ennen kesän kohokohtaa, festivaaleja. Yhtä kaikki, yhteinen musiikkiperintö toimii polvesta polveen kokoavana voimana pitäjän rajojen ulkopuolelle asti.

Tupasoitoista kyläyhtyeisiin

1900-luvun alussa soitto soi Kaustisella tuvissa, pihoilla ja nuorten tanssiriennoissa sekä tärkeimpänä moniosaisen hääpurppurin taustalla. Vakiintuneita pelimannikokoonpanoja ei juuri ollut, vaan soittajat koottiin erikseen kutakin tilaisuutta, esimerkiksi häitä varten. Musisointi ei ollut niinkään esittävää taidetta, vaan ennemminkin tekemistä tarpeeseen, elämän suuriin käännekohtiin ja omaksi iloksi.

1940-luvulla perustettiin Lesti- ja Perhonjokilaaksojen yhteinen pelimanniorkesteri, josta kehittyi Kaustisen Purppuripelimannien ensimmäinen kokoonpano. Purppuripelimannien myötä kaustislaisen pelimanniyhtyeen soitinvalikoimaan vakiintui viulun ja harmoonin lisäksi kontrabasso. Säestysryhmän hoitaessa sointupuolen jäi viuluille ensisijaisesti melodian soitto.

Purppuripelimannien esimerkin ja paikallisyhdistysten järjestämien esiintymistilaisuuksien kuten iltamien, kotiseutujuhlien, soittokilpailujen ja tanssien myötä alkoi syntyä vakinaisella kokoonpanolla esiintyviä pelimanniryhmiä. Käytännössä kyläyhtyeet syntyivät kuitenkin kansanmusiikkijuhlien myötä käytännön tarpeeseen, erottelemaan, ketkä kaustislaiset kulloinkin olivat soittamassa.

Jokaisella tyylinsä

Kyläyhtyeillä on runsaasti yhteistä kaustislaista pelimanniohjelmistoa, jota kukin tulkitsee tyylillään. Yksittäisten peliman-nien soitossa tapahtuvan rytmin, jousituksen ja pienimuotoisen melodian ja korujen eli kruusausten muuntelun lisäksi myös eri kyliltä on ollut mahdollista löytää erilaisia toisintoja, koska sävelmät ovat siirtyneet vielä pitkälle 1900-luvulla pelimannien kesken korvakuulolta, soittajalta ja sukupolvelta toiselle. Fatimarssi Järvelän pelimannien soittamana ei kuulosta samalta kuin vaikka Jylhän pelimannien käsissä. Esimerkkinä lähimenneisyydestä Tastulan pelimannien basisti Ari-Pekka Tastula kertoo yhtyeen nykyisten viulistien opetelleen useita melodioita hänen isältään Tuomakselta, joka soittaa kannelta. Siten melodiat ovat välittyneet tastulalaisille kanteleen ehdoilla.

Mitä kauemmaksi ajassa mennään, sitä hankalammat yhteydet kylältä toiselle ovat olleet ja sitä vähemmän on ollut nuotinnettua ohjelmistoa ja nuotinlukutaitoa, eikä ohjelmistoa ole voinut kuulla äänitettynä. Kaikki tämä on vaikuttanut erilaisten versioiden syntymiseen sekä toisintojen esiintymiseen eri nimillä. Pelimannikappaleet kuten Puhkion Eliaksen marssi, Ahton masurkka tai Peltoniemen Hintrikin surumarssi eivät saaneet nimiään suinkaan säveltäjän mukaan, vaan sen, kuka ne kulloinkin toi soittajien tietoisuuteen.

Nikulan pelimannien viulisti Maria Pulakka tarinoi Nyypakan Oskan (Oskari Nikula, 1884–1964) sottiisin kulkeutumisesta pelimannien ohjelmistoon: ”Sottiisin nykyisille pelimanneille opetti Voitto Nikula 1970-luvulla haitarilla. Nyypakan Oska sitä oli paljon soitellut, ja hänen veljenpoikansa Lauri sillä myös voittanut palkintoja soittokilpailuista. Laurin veli huomautti muutama vuosi sitten, että yksi kohta meni eri tavalla kuin hän sen muisti, ja vihelsi malliksi. Näin tämä perinne elää! Sottiisin alkuperäinen versio löytyy Salonkylän jousikvartetin nuoteista. Nuotin alakulmaan on Viljami Niittykoski kirjoittanut: ’Nyypakan Oskan mielikappale’”.

Omat ohjelmistot

Jokaisella kyläyhtyeellä on omalla tyylillä tulkitun yhteisen ohjelmiston lisäksi itselleen ominaista ohjelmistoa. ”Esimerkiksi Köyhäjoen pelimannien ohjelmistossa on runsaasti 1900-luvun alun kyläpelimanni Kyröharjun Joonaan ohjelmistoa, jota muilla kylillä ei soiteta”, kertoo yhtyeen harmooninsoittaja Eero Myllymäki. 1900-luvun alusta kullekin yhtyeelle periytyvän ohjelmiston, esimerkiksi Perknäsin Oskan, Järvelän Antin ja Viljami Jylhän soitteiden, lisäksi yhtyeiden ohjelmistoa rikastuttavat jäsenten uudet kappaleet. Tunnetuimpia säveltäjiä ovat tietysti Kappelin pelimannien riveissä soittanut Konsta Jylhä sekä Salonkylän pelimanneissa soittanut Viljami Niittykoski.

Nuottijulkaisujen, äänitteiden ja yhteissoittojen kautta sävelmät yhtenäistyvät pikku hiljaa. Pienet eroavaisuudet yksityiskohdissa ovat kuitenkin vielä pitäneet pintansa. Kaustislaiset pelimannit ovat vaatimattoman ylpeitä omaksumistaan kyläkohtaisista perinteistä, minkä saattaa kuulla yhteisharjoitusten tiimellyksessä: ”Tähän me olhan kyllä aina pruukattu laittaa se sointu”, ”Näin son kyllä aina soitettu!” ”Miks näitä pitää mennä muuttahan!”. Niin kauan kuin punainen, sininen ja vihreä ”pikkuvihko”, virallisemmin Kaustislaisia pelimannisävelmiä 1–3‑nuottijulkaisut vain auttavat muistamaan, kuinka oma versio kappaleesta menikään, monimuotoisuus on turvassa.

Kyläyhtyeitä on tallennettu vuosittain enimmäkseen Kaustisen kansanmusiikkijuhlilta, ja tämä mittava aarteisto löytyy Kansanmusiikki-instituutin arkistosta. Lisäksi vuonna 1993 Kaustisella toteutettiin pelimannien ja yhtyeitten tallennusprojekti, jonka puitteissa sen hetkisiltä kyläyhtyekokoonpanoilta on taltioitu runsaasti soittoa. Festivaaleja edeltävät taltioinnit ovat yksittäisten ihmisten nauhoittamia ja muut Erkki Ala-Könnin arkistoista. Useiden kyläyhtyeiden soittoa voi kuulla samalla äänitejulkaisulla, kuten Kansanmusiikki-instituutin julkaisuissa Kaustinen pelimannien pitäjä (1976), Kaustinen musiikin koto 140 vuotta (2008), Soittosali vol. 2. Kyläyhtyeet (2017) sekä Kaustisen Pelimanniyhdistyksen julkaisussa Kaustisen parhaat I (1983).

Kyläyhtyeiden ja kylien soittajien ja kappaleiden historiaa on tutkittu jonkin verran, mutta monta mielenkiintoista tarinaa odottaa vielä löytäjäänsä sekä kappaleiden taustat tutkijaansa pelimannien muistissa sekä arkistonauhoilla.