Nauru on ensimmäinen asia, joka herähtää mieleen
haastatteluistani naispuolisten kansanmuusikoiden
kanssa. Huumori, välillä mustanpuhuvakin, oli isossa roolissa heidän jakaessaan kokemuksiaan soiton ilosta, ammatin haasteista, naiseudesta taiteen voimavarana ja siitä, ettei sukupuolella ole – tai ainakaan pitäisi olla
– mitään väliä. Millainen naispuolisen kansanmuusikon asema on vuonna 2016?

Tämän vuoden maaliskuussa kansainvälinen naistenpäivä osui tiistaille, joten tuntui luontevalta koostaa fanfaari naispuolisille kansansoittajille Sydänjuurilla-ohjelmaani Yle Radio 1:n Etnoiltaan. Aloin käydä läpi Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla nimitettyjen mestaripelimannien listaa – ja yllätyin. Naisia arvonimen saaneista oli alle kahdeksan prosenttia. Siitä alkoi matka, joka haastoi minut tutkimaan tilastoja ja haastattelemaan yli 30:tä nimensä perusteella naispuolista kansanmuusikkoa, ammattilaisista harrastajiin. Kesäkuussa aiheesta ilmestyi Ylellä neliosainen radiosarja Naispelimannien muotokuvia, joka on herättänyt kentällä antoisaa keskustelua.

Minulle kansanmusiikin ytimessä on ajatus tasa-arvosta: kaikki soittavat samaa ohjelmistoa, kukin omalla taitotasollaan, arvostettuina yhteisön jäseninä. Eri kulttuurien musiikit ja ihmiset kiinnostavat eikä rasistisia tai muita syrjiviä asenteita arvosteta… Kuitenkin sukupuolten välisen tasa-arvon toteutuminen vaatii vielä hienosäätöä.

Lue koko Amanda Kauranteen artikkeli naispelimannien asemasta Kansanmusiikki 4/2016 -lehdestä.