Vepsäläisiä lühüdpajoja. Maailman musiikin keskuksen julkaisuja 16. Helsinki 2016. 90 sivua, 100 nuotinnosta.
Vepsäläiset jaetaan asuinpaikkansa perustella kolmeen ryhmään: keskivepsäläiset, etelävepsäläiset ja pohjoisvepsäläiset. Tamperelaisen Jari Eerolan tuore teos esittelee näistä kaksi. Syitä pohjoisvepsäläisten pois jättämiseen ei eritellä. En tiedä, olisiko petroskoilaisen tanssintallentaja Viola Malmin materiaaleista löytynyt näitäkin. Joka tapauksessa suomalais-ugrilaiseen musiikintutkimukseen merkittävän täydennyksen tuova teos on tekijän mukaan ensimmäinen musiikkitieteellinen tutkimus vepsäläisten lauluista, joita kutsutaan yleisnimellä lühüdpajod. Eerola vätteli näistä Tampereen yliopistossa tohtoriksi etnomusikologian oppialalla vuonna 2012. Nyt julkaistu nuottikirja on populaarimpi versio aineistosta. Aika näyttää, minkälaiseen käyttöön aineisto päätyy. Uskoisin, että monet lauluryhmät, joiden ydinmateriaalina on runolaulu ja suomalais-ugrilainen perinne, löytävät oivallisen lisän ohjelmistoonsa tästä huolellisesti toimitetusta nuottivihosta.
Lauluista on tehty suomennokset. Kenen tekemät ne ovat, ei selviä tekstistä. Kirjasta ei myöskään käy ilmi, miksi on valittu sävellajeja laidasta laitaan aina kuudesta b:stä kuuteen #:iin. Osa sävelmistä on nuotinnettu tilapäisin ylennys- ja alennusmerkein ilman etumerkintää. Tämä puolestaan perustellaan hyvinkin selkeästi. Sävellajin valikoituminen säestyksettömässä laulussa on useimmiten satunnaista. Melodioiden transponoiminen pariin sävellajiin (yksi duuri-, yksi mollisävellaji) ei olisi nuotinnosohjelmien käyttäjille kovinkaan suuri urakka.
Laulajien ikähaarukka on laaja, 10-vuotisesta 85-vuotisiin. Laulajat ovat useimmiten naisia ja tyttöjä, mutta muutama miespuolinenkin on valikoitunut mukaan. Joissain tapauksissa laulut on esittänyt kylän kuoro.
Erityisesti kiittelen liitelevystä, johon on koottu 100 raitaa yhdelle levylle. Tämä jos mikä kertoo laulujen lyhykäisyydestä. Ansiokas on myös vepsäläiskylien kolmikielinen luettelo, joskin pienten numeroiden tihrustaminen upeista kartoista on hieman rasittavaa.
Antti Koiranen
Jari Eerolan vastine arvosteluun:
Antti Koirasen arvostelussa oli muutama virhe. Ensimmäinen liittyy vepsäläisalueisiin: ”tuore teos esittelee näistä kaksi. Syitä pohjoisvepsäläisten poisjättämiseen ei eritellä”. Koiranen olettaa, että kirjassani on vain etelä- ja keskivepsäläisiä lauluja, koska väitöskirjani keskittyi näihin alueisiin. Laulukirjani laulut ovat kaikilta vepsäläisalueilta (pohjois- eli Äänivepsä, etelä- ja keski-vepsä). Väistökirjassani käsittelin vain etelä- ja keskivepsäläisiä, koska aineistossani ei tuolloin ollut tarpeeksi pohjoisvepsäläisiä lauluja kenttämatkoiltani.
Koiranen kirjoittaa, että väittelin ”etnomusikologian oppialalta”. Väittelin kyllä vuonna 2012 mutta musiikintutkimuksen alalta. Koiranen mainitsee, että ”miksi on valittu sävellajeja laidasta laitaan”. Kirjan alussa kirjoitan, ”että mielestäni lauluja tulisi nuotintaa vain tilapäisiä merkintöjä käyttäen”. Tämä tapa on hyvin tyypillinen, sillä sävellajimerkintä tuo liikaa mukanaan tulkintaa. Lisäksi Koiranen ei perustele, miksi hän haluaisi kaikki laulut samaan sävellajiin. Mielestäni tämä ei olisi palvellut mukana ollutta äänitettä. Nyt kaikki nuotit ovat samassa nuottikorkeudessa äänitteen kanssa. Se on totta, etten suoraan sano, kenen suomennoksista on kyse. Jätin tämän epähuomiossa pois, koska kaikkien arkistojen aineiston laulut on suomennettu julkaistuissa kielennäyteaineistoissa, joista laulujen sanat on poimittu. Näihin viittaan, normaalilla viittaustekniikalla ja lähdeluettelosta löytyvät kaikki kirjat. Kenttäaineistoni laulut on suomennettu kielennäyteaineistojen pohjalta.
Numeroiden pieni koko kartoissa johtuu luonnollisesti siitä, että kyliä on paljon samassa kohtaa. Karttojen lukeminen muutenkin vaatii osaamista ja silmälasit yleensä auttavat.
Jari Eerola
FT/Musiikkipedagogi