Teksti: Kari Dahlblom
Vuonna 1888 esiintyi ensi kerran “ryhmä balalaikan ystäviä” Vasilij Andrejevin (1861–1918) johdolla Pietarissa. Tuolloin katsotaan venäläisen kansansoitinorkesterin syntyneen. Andrejev kehitti balalaikasta konserttisoittimen ja soitinperheet piccolosta kontrabassoon. Samalla tavalla hän suunnitteli domraperheen ja paransi erilaisia kanteleita. Andrejev työtovereineen loi kansansoittimiin perustuvan uudenlaisen musiikkikulttuurin, jossa yhdistyvät kansanperinne, akateemisuus ja virtuositeetti.
Venäläisten kansansoittimien historia juontaa alkunsa Kievin Venäjälle sekä skomorohien historiaan. Skomorohit olivat kiertäviä muusikoita, ilveilijöitä, sanansaattajia ja temppuilijoita. He saattoivat olla myös ylhäisön palkkaamia hovimuusikoita. Skomorohien yksi tärkeimmistä soittimista oli domra, aasialaista alkuperää oleva tambura-tyyppinen luuttusoitin.
Skomorohit alkoivat vähitellen muodostua ongelmallisiksi. He alkoivat esittää kirkon ja esivallan vastaisia pilkkalauluja. Arvostettu ammattikunta vaihtui vähitellen kiertäviksi häiriköiksi. Tsaari Aleksej Mihailoč antoi vuonna 1648 kuoliniskun kansansoittimille. Skomoroheja oli rangaistava ja soittimet tuhottava polttamalla. 1600-luvulla paloivat Moskovassa soitinroviot. Domra hävisi kokonaan.
Vähitellen alkoi ilmestyä tietoja balalaikasta. Verraten nuori balalaikka oli vielä 1800-luvulla diatoninen, jossa oli 5-7 liikkuvaa otenauhaa. Vasilij Andrejev kehitti ensin kiinteäotenauhaisen balalaikan ja vuonna 1887 kromaattisen balalaikan. Jo seuraavana vuonna hän esiintyi perustamansa erikokoisten orkesteribalalaikkojen yhtyeessä.
Andrejev oli saanut aristokraattisen kasvatuksen. Hän oli sivistynyt, kielitaitoinen ja monilahjakkuus, taitava sekä mukaansatempaava johtaja. Andrejevin työtovereista useat olivat ammattimuusikoita. Andrejevin tärkeä tavoite oli kansansoittimien ja niillä esitettävän musiikin korottaminen akateemiselle tasolle. Hän kehitti työtoveriensa avulla korkeatasoiset kansansoittimet, joilla olisi uudenlainen merkitys.
Andrejev halusi luovuttaa kansansoittimet takaisin kansalle parannettuina. Tämäkin tavoite toteutui yli odotusten. Venäjällä ja osin Saksassa, Zimmermanin tehtaalla, alkoi kansansoittimien laajamittainen tuotanto. Vuonna 1898 vuosituotanto oli jo kymmeniä tuhansia. Tämä onnistui siksi, että kehitetyt kansansoittimet säilyttivät tärkeimmät ulkoiset ja soittotekniset ominaisuudet.
Andrejevin loi ja perusti Isovenäläisen orkesterin. Tällä hän tarkoitti sitä, että orkesterin kaikki soittimet olivat Venäjän keski- ja pohjoisosista muinaisen Moskovan valtion alueelta. Andrejevin orkesterin laajojen ulkomaan matkojen ansiosta venäläiset kansansoittimet tulivat muoti-ilmiöksi maailmalla.
Andrejevin omien sävellysten ja kansansävelmien konserttisovituksien ohella orkesterin ohjelmistossa oli länsimaista taidemusiikkia. Andrejevin ja hänen orkesterinsa esiintymisasuna oli aina frakki.
Andrejevin pahin vihollinen oli ennakkoluuloisuus. Hänellä oli myös merkittäviä tukijoita. Esimerkiksi Aleksandr Glazunov omisti vuonna 1905 Venäläisen fantasiansa Andrejevin orkesterille. Teos on myöhemmin sinfonioitu ja sen alkuperä on usein länsimaissa unohdettu. Tunnettujen laulajien, kuten Fjodor Šaljapin, myötä syntyi sovituksia kansansoitinorkesterille säestäjänä.
Vanha ja uusi domra
Domra tarkoitti 1500–1600 lukujen kuvausten perusteella mitä tahansa tambura-tyyppistä soitinta. Jotkut olivat useampikielisiä luutun kaltaisia soittimia ja toiset nykyisen domran kaltaisia. Vasilij Andrejev suunnitteli uuden domran vanhojen kuvausten perusteella. Soitinrakentaja Semjon Nalimovin rakentama domra liitettiin Andrejevin perustamaan isovenäläisten soittimien orkesteriin. Nykyään Andrejevin kolmikielinen ja kvarttiviritteinen domra on kansansoitinorkesterin monilukuisin ja tärkein soitin.
Vuonna 1908 Gigorij Ljubimov (1882–1934) kehitti nelikielisen kvinttiviritteisen domran Moskovassa yhteistyössä soitinrakentaja Sergej Burovin kanssa. Hänen tavoitteensa oli helpottaa jousisoittimille tarkoitetun ohjelmiston esittämistä domrilla. Ljubimov perusti domrakvartetin ja sitten domraorkesterin. Samoihin aikoihin oli Moskovassa balalaikkavirtuoosi Boris Trojanovskijn ansiosta perustettu Andrejevin soittimien orkesteri. Orkesteri tunnetaan nykyään nimellä N. P. Osipovin Venäjän kansallinen akateeminen kansansoitinorkesteri.
Vuonna 1920 pidettiin Ljubimovin ja Trojanovskijn orkestereiden välinen katselmus. Tarkoitus oli selvittää kumman orkesterin soittimet ovat parempia. Tilaisuus pidettiin Moskovan konservatoriossa tarkastuslautakunnalle. Toinen orkesteri oli vasemmalla puolen salia ja toinen oikealla puolella. Orkesterit esittivät vuoronperään teoksiaan. Samoja muusikkoja soitti molemmissa orkestereissa. He juoksivat läpi näyttämön edestakaisin. Paremmuutta ei määritelty. Kumpikin orkesteri sai valtion statuksen. Domrakoulukuntien välille jäi vuosiksi kiista.
Ljubimovin orkesterissa tehtiin 1920-luvulla koe, jossa domrat jaettiin neljään eri ryhmään ja kukin soitinryhmä viritettiin 1/8 osan päähän toisistaan. Näin asteikosta tuli 12 äänisen asemasta 48 ääninen. Konsertissa kuultiin uudella tavalla viritetyillä domrilla tätä varten sävellettyjä teoksia sekä Chopenin preludi n:o 24 ja Skrjabinin kappaleita. Konserttiin osallistui myös neljä erityisviritteistä harmoonia, joilla esitettiin niille kirjoitettua neljäsosasävel-musiikkia. Tilaisuudesta ei ole paljon tietoa. Kokeen suorittanut Arsenij Avramov tuhosi partituurit.
Ljubimovin perustama akateemisen arvonimen saanut orkesteri lakkasi toimimasta. Syinä olivat domran heikompi kuuluvuus ja soittotekniikka, joka perustui aluksi keskiaasialaisiin kielisoittimiin. Nykyinen soittotekniikka perustuu Andrejevin kolmikielisten domrien pedagogiikkaan, jonka kehitti suomalainen Rurik Karkijainen. Hän oli Andrejevin orkesterin ensimmäinen alttodomristi. Toisen maailmansodan jälkeen Venäjän ammattiorkestereissa suosittiin Andrejevin 3-kielisiä domria.
Ljubimovin domrat olivat aikanaan vastoin yleistä käsitystä hyvin laajalti suosittuja. Ukrainassa ja osittain Valko-Venäjällä ne ovat sitä edelleen. Ne syrjäyttivät aikanaan yleiset mandoliinit. Venäjällä Ljubimovin domrat soitetaan vain paikallisesti, kuten Sverdlovskissa, Jekaterinburgissa ja Tjumenissa..
Kansansoittimien
akateemisuus ja kansanmusiikki
Venäläinen ammattimainen kansansoitinmusiikki ei ole kansanmusiikkia. Sosialistinen kulttuuripolitiikka painotti aikanaan konservatoriokulttuuria. Tien viitoittajia olivat Andrejev ja hänen työtoverinsa. Kansansoitinten ammattilaiset saavat edelleen klassisen musiikin koulutuksen. Suomalaisella kansanmusiikin opetuksella ei ole mitään tekemistä venäläisten akateemisten kansansoittimien opetuksen kanssa.
Neuvostoliitossa kansansoittimet olivat erityisen arvostetussa asemassa. Soittimia rakennettiin tehtaissa satojatuhansia. Leningradilaisen Lunačrskijn tehtaan halpoja, mutta soitettavia balalaikkoja tuotiin paljon Suomeenkin. Tehtaat on yksityistetty. Soitinrakentajat ovat jatkaneet yrittäjinä uusilla markkinaehdoilla.
Kansansoittimilla esitetään kansansävelmien konserttisovituksia ja klassista musiikkia sekä niille sävellettyä musiikkia. Kysymys kansansoitinorkesterin akateemisuudesta tai kansanomaisuudesta on ollut keskustelujen aiheena jo Andrejevin aikana. Joidenkin mielestä kansansoitinorkesterin ohjelmiston tulee pohjautua sinfoniaorkerin tavoin klassiseen musiikkiin. Toisen näkemyksen mukaan sovitetun kansanmusiikin tulee olla merkittävin osa kansansoitinorkesterin ohjelmistoa. Käytännössä painopiste
riippuu kunkin orkesterin taiteellisesta johdosta.
Venäläisen kansansoitinorkesterin ainutlaatuisuuteen kuuluu sen muuntautumiskyky. Tämä tarkoittaa sitä, että sama orkesteri saattaa soittaa ensin frakeissa länsimaista klassista musiikkia, ja puoliajan jälkeen tyylitellyissä kansanpuvuissa sovitettua kansanmusiikkia. Soitinten määrä ja kirjo voi täydentyä varsinkin kansanomaisilla puhaltimilla ja lyömäsoittimilla.
Venäläisistä kansansoittimista voi muodostaa hämmästyttävän monenlaisia yhtyeitä ja orkestereita. Kohdata voi myös vain yhdenkin soitinryhmän kokoonpanoja, kuten domra-, balalaikka- tai kanteleyhtyeitä. Oikeita balalaikkaorkestereitakin siis on, mutta tällaiset yhden soitinryhmän kokoonpanot ovat verrattain harvinaisia. Yleisesti ottaen domra on ollut ammattilaisten soitin. Balalaikka on enemmän kansansoitin.
Kansansoittimilla menee hyvin
Venäjän eri kansallisuuksien kansantanssi- ja lauluyhtyeiden kansansallisten soittimien orkestereiden ohjelmisto on usein sovitettua kansanmusiikkia. Näiden orkestereiden luonne on usein säestyksellinen. Niiden tavoitteetkin ovat toiset kuin itsenäisillä kansansoitinorkestereilla.
Kehitettyjen kansansoittimien musiikki sijoittuu toisinaan länsimaisten tutkijoiden mielestä taidemusiikin ja kansanmusiikin välimaastoon. Andrejevin ja hänen työtoveriensa osoittivat kansansoittimien olevan länsimaisten akateemisten soittimien rinnalla tasa-arvoisia. Kansansoitinmusiikkia ei klassisen musiikin radioasemilla soiteta. Länsimaisen kulttuurin ylivoimaisuuden harhasta on vaikea luopua.
Venäläistä kansansoitinorkesteria kutsutaan länsimaissa balalaikkaorkesteriksi tai kansamusiikkiorkesteriksi. Maassamme on viime vuosina vieraillut tunnettuja suuriakin ammatiorkestereita, jotka tiedotusvälineet jättivät lähes huomiotta. Esimerkiksi Sari Kaasistakin säestänyt Venäjän kansallinen akateeminen N. P. Osipovin kansansoitinorkesteri käännettin konserttimainoksissa “Osipovin kansanmusiikkiorkesteriksi”.
Ennakkoluuloiselle länsimaiselle korkeakulttuuria painottavalle eliitille kehitetyt kansansoittimet ovat edelleen “vain kansanmusiikkia”. Siitäkin huolimatta, että länsimaisen sinfoniaorkesterin soittimet on aikanaan jalostettu kansansoittimista. Andrejev teki saman venäläisille kansansoittimille ja kehitti kokonaan uuden orkesterimuodon, joka on jo yli 130 vuotta vanha.
Ammattimaisia kansansoitinsorkestereita on Venäjällä enemmän kuin koskaan. Niitä on useita kymmeniä. Ammattiorkestereita toimii kaupunki- ja aluehallinnossa sekä sponsoreiden tuella. Musiikkioppilaitosten orkesterit- ja yhtyeet ovat oma lukunsa. Kansansoittimia opetetaan kaikilla musiikin opetuksen asteilla, mutta arkielämässä ne eivät ole esillä entiseen tapaan. Harrastelijaorkesterit ovat vähentyneet. Länsimainen rytmimusiikki on vallitsevana Venäjänkin tiedotusvälineissä.
Suomessa on ollut ja on useita venäläisten kansansoittimien orkestereita ja yhtyeitä. Vuonna 1910 perustettu Helsingin Balalaikkaorkesteri on maailman toiseksi vanhin venäläisten kansansoittimien orkesteri. Sitä vanhempi on vain Pietarin Andrejevin akateeminen orkesteri. Niin sanottuja balalaikkaorkestereita toimii useissa Euroopan maissa sekä Japanissa, Australiassa ja Kanadassa. USA:ssa toimii balalaikka- ja domrajärjestö (BDAA). Venäläinen kansansoitinmusiikki on voimissaan ja voi hyvin.
