Markku Lepistö toi tohtorintutkinnossaan esille aiemmin tuntematonta
harmonikkaohjelmistoa 1800-luvulta.
Markku Lepistö on taiteellisessa tohtorintutkinnossaan etsinyt ja tutkinut historiallista, 1800-luvulla harmonikalla esitettyä populaarimusiikkia ja säveltänyt uutta musiikkia yli genrerajojen. Lepistön kansanmusiikin alaan kuuluva tohtorintutkinto Harmonikan vapaat lehdykät – Diatoniset harmonikat historiallisen ja uuden musiikin instrumentteina tarkastettiin Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa syyskuun puolivälissä.
Viidessä jatkotutkintokonsertissaan Lepistö keskittyi 1-, 2,5- ja 3-rivisiin vaihtoäänisiin harmonikoihin sekä soolosoittimina että osana duo- ja triokokoonpanoja.
– Tutkintoni myötä olen löytänyt kokonaan uuden 1800-luvun populaariharmonikkaohjelmiston, jota ei aikaisemmin ole tiedetty olevankaan. Toisaalta uusien sävellysten teko diatonisille eli tietyn asteikon sävelet sisältäville pienille harmonikoille ja niiden sovittaminen ja esittäminen on ollut äärimmäisen mielenkiintoista. Monipuolinen työskentely on kehittänyt ja monipuolistanut sävelkieltäni, ja samalla olen löytänyt uusia soittimesta lähteviä ilmaisukeinoja, Lepistö kertoo.
Kirjallisessa työssään Lepistö selvitti harmonikan varhaishistoriaa Suomen suuriruhtinaskunnassa 1800-luvun jälkipuoliskolla. Hän tarkasteli erityisesti harmonikan varhaisia myyntikanavia, harmonikkaa soittaneita varhaisia esiintyjiä sekä soittimen arvostukseen liittyviä seikkoja. Avainhenkilönä tässä työssä oli saksalais-tanskalais-suomalainen harmonikkataiteilija Martin Paul (1843–1893), joka loi Suomessa vuosina merkittävän uran sekä esiintyvänä taiteilijana että harmonikansoiton opettajana.