Kansanmusiikki

Kansanmusiikki

Persoonallinen pelimanniyhtye: Iso Ilo

Oulunsalolainen  Iso Ilo on iso iloinen pelimanniyhtye. Yhtyeeseen kuuluu tällä hetkellä 50 laulajaa ja viisi soittajaa ja se on ollut aktiivinen osa  Oulunsalon Nuorisoseuran toimintaa vuodesta 1962. Kuoronjohtajana toimii Oulun ammattikorkeakoulussa musiikkipedagogiksi opiskeleva Kristian Heberg. Esiintymiseen tuo väriä kekseliäät koreografiat. Ville-Veikko Keränen kertoo kuoron toiminnasta.

Onko kuorolla jonkinlaista toimintafilosofiaa vai teettekö mitä mieleen juolahtaa?

Pyrimme luomaan esityksissämme ja tekemisessämme positiivisuutta ja tuomaan kuulijalle musiikin ilosanomaa. Emme suinkaan tee, mitä mieleen juolahtaa vaan ohjelmistomme ovat tarkoin harkittuja ja koostettuja kokonaisuuksia. Silti tietynlainen vapaus shown rakentamisessa on tärkeää inspiraation kannalta eikä kaikkea kannata suunnitella jokaista yksityiskohtaa myöten etukäteen.   

Kuvailetko ohjelmanrakentamisprosessia. Kuka valitsee kappaleet, miten syntyvät koreografiat…?

Uudet ohjelmakokonaisuudet koostetaan huolellisesti ja niihin kristallisoituu aina yhtenäinen teema tai tarina. Tämän teeman pohjalta käsikirjoittaja yhdessä kuoronjohtajan kanssa valitsee kappaleet. Esitykset koostuvat 10-15 laulusta, joista muodostetaan aihepiiriltään yhtenäinen ”lauluketju”. Tähän ketjuun laaditaan aiheeseen sopiva koreografia ja puvustus. Kuoronjohtaja tekee sovitukset sekä kuorolle että bändille. Kuorosovitukset opetellaan harjoituksissa syksyn aikana, ja kevätkaudella keskitytään koreografin ja bändin kanssa liikkeen ja musiikin yhdistämiseen.

Mitä ohjelmistoonne kuuluu?

Viime vuosina kuoro on ammentanut esityksensä suurista suomalaisista kansantaiteilijoista kuten Junnu Vainio, Gösta Sundqvist ja Juice Leskinen.

Ketä kuorossa laulaa ja soittaa?

Kuoron porukka soittajineen ja laulajineen on ilahduttavan sekalainen. Ikähaarukka on varsin laaja, ja musiikilliset taustatkin ovat ihmisillä varsin erilaisia. Kaikkia kuitenkin yhdistää samanlainen innokkuus tähän hommaan ja reipas tekemisen meininki. 

Kuinka vakiintunut kokoonpano on?

Vaihtuvuutta on perinteisesti ollut varsin vähän mutta toki jäsenten muuttuvat elämäntilanteet joskus aiheuttavat pientä turbulenssia. Tästä syystä järjestetään joka syksy koelaulut, joiden perusteella valitaan tarpeen mukaan uusia laulajia.

Kuinka usein harjoittelette ja missä esiinnytte?

Harjoittelemme torstai-iltaisin Kempeleen nuorisoseurantalolla. Tämän lisäksi järjestetään talven mittaan muutamia laulupäiviä ja viikonloppuleirejä. Vuoden mittaan rakennettavan Vappushowmme esityspaikkana on tavallisesti ollut Pohjankartanon iso sali. Viime vappuna poikkesimme Pohjiksen remontin takia kaavasta ja show järjestettiin Oulun uudella Superpark-Areenalla. Paikka tarjosikin hyvät puitteet esityksellemme.

Kuinka kauan olette käyttäneet erityistä koreografia ja kenen idea se oli?

Iso Ilo on käyttänyt koreografeja pitkään. Idean varsinaisesta ”isästä” ei ole säilynyt tietoa mutta liike on yhdistynyt esityksissä lauluun ainakin lähes kolme vuosikymmentä ellei kauemmin. Koreografeja Isolla Ilolla on ollut aikojen saatossa useita. Viimeisimpänä Milla Korja. Ennen häntä muun muassa käsikirjoittajamme Petri Kauppinen, Eila Alakiuttu, Satu Niiranen, Sirkka Viitanen sekä Eero Aho.

Missä yhtyettä voisi syksyn mittaan kuulla ja erityisesti nähdä?

No ainakin joulukonsertti on suunnitteilla. Viime vuonna käyntiin polkaistu, Oulun Valveella järjestetty joulushow sai hyvän vastaanoton ja pyrimme järjestämään sen myös tänä vuonna. Lisäksi ohjelmistostamme löytyy esimerkiksi pikkujouluihin soveltuva joulupotpuri ja toki ohjelmaa voidaan räätälöidä tilaajan toiveiden mukaan.

Liittyvät artikkelit

Värikkäät puvut ja äänet olivat vastassamme kulttuuritalon portailla, kun pikkubussillinen tutkijoita ja taiteilijoita Sibelius-Akatemiasta sekä Udmurtian ja Mordvan valtionyliopistoista  saapui kylään. Kohtasimme vahvan laulun ja elävän perinteen. –Ehkä täällä otetaan[…]

Lue lisää »

Kansanmusiikkia radiosta kuunteleville on tullut tutuksi Amanda Kauranne, joka on paljon muutakin kuin toimittaja. Sinulla lienevät opinnot loppuvaiheessa, radiotöitä ja musiikkipuuhia. Miten aiot selvitä keväästä? Mitä kaikkea pitäisi keritä? Tämä[…]

Lue lisää »