Petri Hoppu
Tarkkaa hetkeä, milloin tanssi on syntynyt, on mahdoton sanoa. Joka tapauksessa ajankohta sijoittuu esihistorian hämäriin. Aikaan, jolloin ihmisestä tuli ihminen. Sen sijaan voidaan sanoa tarkkaan, milloin Suomen maaperällä otettiin esittävän kansantanssin ensimmäiset askeleet. 150 vuotta sitten Helsingin Kaivohuoneella sai sivistyneistö todistaa, millaisia kuvioita kansa oli kehitellyt eri puolilla autonomista Suomea.
Runebergin päivä 5.2.2016. Koiviston polska raikasi ympäri Suomea ostoskeskuksissa, kaduilla, keskellä arkipäivän kiirettä. Sadat kansantanssijat virittävät yhä uusia tulkintoja tästä ja monesta muusta klassikkotanssista tai sitten näyttivät jotain aivan uutta. Tätä on kansantanssi Suomessa. Moneen kertaan kuolleeksi julistettu harrastusmuoto elää vahvana eri-ikäisten tanssijoiden toimintana Inkoosta Inariin.
Tasan 150 vuotta aiemmin nähtiin Helsingin Kaivohuoneella ensimmäiset suomalaiset kansantanssiesitykset Taiteilijaseuran vuosijuhlassa. Länsisuomalaisia, itäsuomalaisia ja pohjalaisia esittäneet tanssiryhmät toivat väläyksen kansanomaisesta tanssikulttuurista tai ainakin tietynlaisen tulkinnan siitä sivistyneistön ihailtavaksi. Sata vuotta myöhemmin tämän yhden illan esitykset olivat laajentuneet tuhansien ihmisten kansanliikkeeksi, ja edelleen 2000-luvulla polskat, menuetit, polkat ja katrillit jaksavat houkuttaa suomalaisia nostamaan jalkaa ja kajauttamaan ilmoille polskalaulun tai jenkkarallin. Minkä ihmeen takia?
Lue lisää uudesta Kansanmusiikki-lehdestä.
