Kansanmusiikki

Kansanmusiikki

Taustapeili: Juha Kuurajärvi

Haastattelu: Päivi Ylönen-Viiri, kuva: Lauri Oino

Truba ry hyväksyttiin Suomen Kansanmusiikkiliiton jäseneksi tämän vuoden alkupuolella. Mikä Truba on pähkinänkuoressa?

Truba ry on vuonna 1997 perustettu keskipohjalainen kansanmusiikkiyhdistys, jonka tärkeimpänä tehtävänä on edistää kansanmusiikin esilletuloa alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.

Teillä on kunnioitettavan paljon esitystoimintaa. Mitä kaikkea teette? 

Truba ry järjestää muun muassa klubitoimintaa, kansanmusiikin koulutusta ja konsertteja. Järjestämme lähes joka keskiviikko yhteistyössä Keski-Pohjanmaan konservatorion, Centria ammattikorkeakoulun, Kokkolan kaupungin ja Hotel Seurahuoneen kanssa KULMALLA-klubin. Klubissa ylitetään musiikin genrerajoja ja siellä on esillä kansanmusiikin lisäksi poppia, jazzia, rockia, heviä, soulia, rappia, funkkia, klassista ja esittävää taidetta. Olemme luoneet klubin, jossa voi saman illan aikana nauttia kaikenlaisesta musiikista ja esittävästä taiteesta. Lisäksi melkein joka klubi-illan lopuksi on luvassa jamit.
KULMALLA-klubien lisäksi järjestämme noin kerran kuukaudessa Rautawaara-klubia. Näissä esiintyy yleensä kaksi bändiä, joista toinen soittaa kansanmusiikkia. Molempien klubien tarkoitus on tuoda kansanmusiikkia esille sellaiselle yleisölle, joka yleensä ei ole kansanmusiikin kanssa tekemisissä. Näissä klubeissa esiintyy usein myös Suomen Kansanmusiikkiliiton kiertuebändejä.
Kaiken tämän lisäksi järjestämme yksittäisiä konsertteja sekä konserttisaleissa että kahviloissa ja workshopeja yhdessä koulujen kanssa.

Miten saatte rahoitettua tuon mittavan esitystoimintanne?

Suurin osa rahoituksesta tulee avustuksina Musiikin edistämissäätiöltä, Keski-Pohjanmaan rahastolta ja Kokkolan kaupungilta. Keski-Pohjanmaan konservatorion ja Centria-ammattikorkeakoulun kanssa teemme kaikenlaisia yhteishankkeita, jolloin menot jaetaan toimijoiden kesken. Tämän lisäksi meillä on yksi sponsoriyhteistyökuvio ja konserttien lipunmyyntituloista tulee myös jonkin verran tuloja. Kaikkein pienin osuus tuloista valitettavasti on jäsenmaksut.

Yhteistyö yli musiikin genrerajojen on teille ominaista. Miten toimintanne on muokannut lähiympäristön musiikkielämää?

Viime vuonna järjestimme 53 tapahtumaa. Varsinkin KULMALLA-klubi on vakiinnuttanut paikkansa Kokkolan kulttuurielämässä: on tiedossa, että KULMALLA-klubilla on elävää musiikkia lähes joka keskiviikkona. Klubilla käy nykyään keskimäärin 75 kuuntelijaa. Olemme ”salakavalasti” tuoneet kansanmusiikin eläväksi myös muiden musiikkilajien kuuntelijoille ja musiikinopiskelijoille. Tästä on syntynyt monenlaista yhteistyötä yli rajojen ja kynnys lähteä mukaan jamittelemaan muiden soittajien kanssa on madaltunut.
Koulujen ulkomaalaiset vaihto-opiskelijat ovat löytäneet klubeillemme ja he ovat saaneet tutustua täkäläiseen musiikkikulttuuriin. Vaihto-opiskelijat ovat myös tuoneet klubeille omaa musiikkikulttuuriaan. Voisin sanoa, että Kokkolan musiikkielämä on monipuolistunut ansiostamme.

Toimit Pro Kaustisen tuotantokoordinaattorina. Tekeekö Truba yhteistyötä myös Kaustinen Folk Music Festivalin kanssa?

Teemme yhteistyötä Kaustinen Folk Music Festivalin kanssa esimerkiksi Fiilisklubien osalla. Samoin Truba tuottaa aamuworkshopit, Truban tunnit ja Truban iltamat festivaaleille. Teemme myös legendaarisen Lauluja Raosta -yöohjelmiston festivaalien aikaan. Ohjelma esitetään yhtenä yönä ns. Benin majassa ja on kai tarkemmin ottaen varjofestivaali.

Samuelin Poloneesi tulee Kokkolaan 2016. Mitä odotatte tapahtumalta?

Ensinnäkin haluan sanoa, että olen todella ”täpinöissäni” siitä, että saamme Poloneesin Kokkolaan! Odotan tunnelmantäyteisiä, riemukkaita kansanmusiikin ja -tanssin esityksiä, jotka liikuttavat joka soluani. Truba haluaa näyttää keskipohjalaisen innon tehdä musiikkia ja tanssia tässä mahtavassa kansanmusiikkigenressä ja sen laitamilla. Odotamme myös Kokkolaan saapuvien esiintyjien ja yleisön sekä tietysti järjestäjien ja talkoolaisten nauttivan musiikin ja tanssin riemuista. Odotamme siis onnistunutta Poloneesia ja hyvää yhteistyötä kaikkien osapuolten kanssa.

Liittyvät artikkelit

Kansanmuusikko Markus Rantanen ja kirjailija Marko Laihinen ovat toteuttaneet tänä vuonna Laitilan kulttuuriseura Walon hanketta Maestro ja Fiktio Kansanmusiikin matkassa! Päärahoittajana on toiminut Maaseudun kehittämisyhdistys Ravakka sekä yksityiset yritykset, säätiöt[…]

Lue lisää »

Kipinästä tuli syttyy. Keskisessä Savossa jo kolmatta vuotta roihuava ukulelepalo sai alkunsa yhdestä kurssista, jonka varkautelainen Kaura-ahon kansanmusiikkiyhdistys pani toimeen kaukaisen Havaijin kansallissoittimen kauniin pehmeästä soinnista kiinnostuneille.

Lue lisää »