Maija Kaunismaa: Kanteletar / The Kanteletar

Omakustanne, 2026

Maija Kaunismaa on genrerajoja kaihtamaton laulaja-säveltäjä ja tuottaja. Hänen teoksissaan tekstillä on keskeinen rooli. Kantelettaren runoja on käytetty uusien sävellysten innoittajana. Englanninkielisen toisen levyn runojen käännöksistä vastaa Mikko Ijäs. Kanteletar-albumien muusikot ovat Kaunismaan lisäksi Aki Sihvonen (kitarat, basso), Mikko Ijäs (rummut, ohjelmointi), Zipora Ogola (kantele) ja Ida Elina (kantele, taustalaulu). Sovitukset ovat syntyneet Kaunismaan, Ijäksen ja Sihvosen yhteistyönä. Äänitys ja miksaus on Sihvosen. Akustisen ja elektronisen äänimaailman yhdistämisessä on omat haasteensa. Sovituksellisten hienouksien soisi pääsevän paremmin esille, kuten myös akustisten soittimien. Maamme eturivin kanteletaiteilija soittaa mm. ansiokkaan soolon Miks on minulla- kappaleessa, mutta sähkökitara-basso-rummut -kombo lähes peittää sen. Unisono-kohdissakin kitaran kanssa kantele on kuin varjo, joka sävyttää kitaran saundia. Kyseinen kappale on muuten sävellykseltään mielestäni levyn kaunein.

Lauluun kaipaisin vielä enemmän energiaa ja tulkinnallista vaihtelua. Kantelettaren runoissa kun otollisesti erilaisia tunnelmia löytyy. Projekti on kokonaisuudessaan hyvin kiinnostava, ja hienoa, että siitä on myös englanninkielinen versio.

Minna Raskinen

–––––––––––––––––––––––

Maria Kalaniemi & Pekko Käppi: Tåreportens pärla/ Kyynelportin helmi

Åkerö Records, 2026

Kalevala ja ruotsin kieli – kaksi asiaa joiden ei ainakaan äkkiseltään luulisi olevan sen suurempaa yhteyttä toisiinsa. Jouhikkotaiteilija Pekko Käppi ja harmonikkataiteilija Maria Kalaniemi osoittavat yhteistyölevyllään että Kalevalan laulaminen ruotsiksi on yhtä luonnollista kuin hengittäminen. Kaksikko esittää levyllä Kalevalan 41. runon, joka kertoo tarinan Väinämöisen voimallisesta soitosta joka saa lopulta metsä olioiden lisäksi itse tietäjänkin kyyneliin.

Vaikka levyllä soivatkin kaksi hyvin erilaista soitinta, saa kumpikin soitin tilaa loistaa ja soida erilaisine sävyineen. On koskettavaa ajatella, että runo 41 toimii tässä tapauksessa siltana perinteen eri kerrostumien, kielten ja kulttuurien välillä yhdistäen harmonikan ja jouhikon soinnit sekä yhden suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurin kulmakiven sekä ruotsin kielen. Kalevalan monivivahteisesta ja taidokkaasta ruotsinkielisestä käännöksestä huolehti aikanaan Lars Huldén. Kielellisesti rikas teksti lisää musiikin ja laulun ilmaisuvoimaa entisestään. Muusikoiden tekemät musiikilliset valinnat tukevat vastaavasti tekstiä.

Kuulijana nautin erityisesti siitä kuinka Käppi ja Kalaniemi hyödynsivät soittimistaan löytyviä erilaisia sävyjä ja sointivärejä tunnelman luomiseen. Lisäksi oli ihanaa, että laululle oli jätetty paljon tilaa ja ettei teoksen jokaista hetkeä oltu pyritty täyttämään. Tämä ”tyhjyys” herkistää kuulijan korvan pienille sointivärin muutoksille ja musiikin muuntelulle sekä rohkaisee kuuntelemaan tarinaa.

Levy on äänitetty yhdellä otolla eikä kuulija aina edes huomaa ”kappaleiden” vaihtumista toiseen. Koko teos on yhtä soljuvaa laulua ja soittoa – ajatus on hieno nyökkäys vanhemman perinteen maailmaan, jossa musiikkia ei ajateltu kappaleina vaan yhtenä, loputtomana sävelten virtana. Juuri tämä tyylivalinta tekee levyn kuuntelemisesta erityisen rauhallisen ja meditatiivisen kokemuksen. Aika pysähtyy ja tarina sekä sävelten virta imaisevat mukaansa.

Aurora Fustinoni

–––––––––––––––––––––––

Jouhikanteleen aika-avaruuden tutkimusmatkailijat: Moira

Omakustanne, 2026

Levy alkaa lempeällä kanteleen ja jouhikon alkusoitonomaisella vuoropuhelulla, kappaleella Syyskuine. Perinteinen Musta lintu soi improvisaation höystämänä. Impro on muutenkin läsnä kautta kokonaisuuden, kuten tyyliin sopii. Nimibiisi Moira on kahden jouhikon kappale, kun taas Sateisessa metsässä soi myös bassojouhikko ja perkussiot – Petri Pentikäisen soittama tabla. Rytmisoittimet tuovat mukavaa vaihtelua kokonaisuuteen, joka on paikoin hyvinkin meditatiivista (esim. Savukiekko).

Etenraku -imayô nimen alku viittaa gagaku-musiikkiin tarkoittaen pyhää, ja imayô modernia. Umidori (merilintu) lentää pitkähuilun ja jouhikon sävelin. Suosikkini tällä hetkellä on hienosti kehittyvä Lätäkkö. Soitinrakentajamestari Nieminen soittaa levyllä kannelta, Esseharppua, jouhikkoa, bassojouhikkoa, pitkähuilua ja pyngyriä. Hattorin soittimina ovat jouhikko ja talharpa. Levyn musiikkikokonaisuus on kuin iso, lämmin ja pehmeä halaus. Aikamatka voi viedä menneisyyteen tai tulevaisuuteen, kuulijasta riippuen.

Minna Raskinen

Minna Raskinen