Kansanmusiikki

Kansanmusiikki

Mestarikansanlaulaja Erkki Rankaviita lauloi halot pinoon ja jyvät peltoon

”Aurinkoinen kevätpäivä mökin pellolla,

saa ruunariepu yksinänsä auraa kiskoa.

Ja mökin ukko hoputtaa kas työllä kiire on,

kun siemenet jo saatava ois joutuin peltohon.

Ei pilveä näy idästä, mi lupais sadettaan.

Rauta sinitaivahan vaan poutaa ennustaa.”

Näin sommitteli sanoja Erkki Rankaviita (1927–2009) kylväessään jyviä peltoon kotitilallaan Karijoella. Laulu sai myöhemmin nimekseen Kevätkyntöjä. Rankaviidan laulu tai omien sanojensa mukaan kailotus kuului myös hänen ajaessaan hevosella kuormaa, tehdessään metsätöitä tai syöttäessään karjaa. Hän teki elämäntyönsä sekä metsäsavotoilla, kiertokauppiaana huonekaluliikkeessä että maanviljelijänä, kuten hänen isänsä, isoisänsä ja isoisoisänsä aikanaan. Ja niin taisivat laulella hekin töitä tehdessään. Laulumiehiä nuo rankaviitalaiset.

Mestarikansanlaulaja Erkki Rankaviita oli yksi suomalaisen muistinvaraisesti sukupolvelta toiselle välittyneen rekilauluperinteen viimeisistä taitajista. Hän hallitsi rekirytmin, musiikillisen äidinkielen, jonka hän oli omaksunut jo lapsuudenkodissaan. Rankaviita oli laulanut koko ikänsä ja esiintynyt kotiseudullaan Etelä-Pohjanmaalla, mutta laajempaan julkisuuteen hän nousi vuonna 1984 esiinnyttyään Kaustisen Kansanmusiikki-instituutin 10-vuotisjuhlassa. Tuosta tapahtumasta alkanut julkisuuden ja esiintymisten paljous yllätti varmasti eniten maanviljelijän itsensä. Vuonna 1989 Erkki Rankaviita nimettiin Kaustisen kansanmusiikijuhlilla mestarikansanlaulajaksi.

Teksti: Tuuli Talvitie
Kuva: Matti Kivelä/Kansanmusiikki-instituutin arkisto

Lue lisää Kansanmusiikki 4/2015

Liittyvät artikkelit

Olarin Musiikki on suomalaisen kansanmusiikin legendaarinen levyfirma, jonka Timo Närväinen perusti. – Olarin Musiikki perustettiin 1973 blues-levyjen maahantuontia varten. Työskentelin Discophonessa (nykyisin Universal Music), joka julkaisi muun muassa Konsta Jylhän[…]

Lue lisää »

Kansanmusiikkia radiosta kuunteleville on tullut tutuksi Amanda Kauranne, joka on paljon muutakin kuin toimittaja. Sinulla lienevät opinnot loppuvaiheessa, radiotöitä ja musiikkipuuhia. Miten aiot selvitä keväästä? Mitä kaikkea pitäisi keritä? Tämä[…]

Lue lisää »