Kansanmusiikki

Kansanmusiikki

Persoonallisia pelimanniyhtyeitä: Warkauden ukuleleorkesteri WAU

Warkauden ukuleleorkesteri WAU, kuva: Jyrki Loukola
Warkauden ukuleleorkesteri WAU, kuva: Jyrki Loukola

Kipinästä tuli syttyy. Keskisessä Savossa jo kolmatta vuotta roihuava ukulelepalo sai alkunsa yhdestä kurssista, jonka varkautelainen Kaura-ahon kansanmusiikkiyhdistys pani toimeen kaukaisen Havaijin kansallissoittimen kauniin pehmeästä soinnista kiinnostuneille.

Puuhamiehiin kuulunut Arto Julkunen muistelee kurssille osallistuneen kahdeksantoista henkeä, jotka liki kaikki lähtivät mukaan perustettuun Warkauden ukuleleorkesteriin WAU:hun.

Siitä innostus on vain yltynyt niin, että tällä hetkellä Keski-Savossa toimii jo ainakin seitsemän eri ukuleleyhtyettä. Kurssituksesta on siirrytty myös säännölliseen, kiinteään opetukseen, yhteistyössä alueella toimivan Soisalon kansalaisopiston kanssa.

Soittajain käyttöön on hankittu myös laatusoittimia, sillä monenkin aloittelijan hankkimissa kahden-kolmenkymmenen euron peleissä ei viritys tahdo pysyä kohdallaan.

– Maksamalla seitsemästä kympistä sataseen saa jo kunnon ukulelen, Julkunen sanoo.

Niin helppo, niin vaikea

Mikä kiehtoo ukuleleissä, joita esimerkiksi Kuopion musiikkikaupoissa on myyty jo sadottain? Yksi syy on siinä, että yhteisen soittamisen riemuun pääsee mukaan melko kivuttomasti. Muutamat tarvittavat perussoinnut oppii jo yhdellä kurssilla.

Mutta toinen syy on, että soitin ei ole ihan niin yksinkertainen kuin ensialkuun tuntuu, vaan se antaa taitajalleen keinot ties minkälaiseen taiturointiin.

Arto Julkusen mukaan ukulele on tässä suhteessa vähän samanlainen kuin huuliharppu tai mandoliini, joilla niilläkin pääsee hyvin alkuun, mutta jotka harrastuksen jatkuessa panevat soittajan miettimään, miten pienestä soittimesta saa mahdollisimman suuret tehot irti.

Varkaudessa ja sen ympäristössä ukulele soi nykyään vähän kaikkialla, ja keikkoja on alkanut tulla myös muualle maahan ja ulkomaita myöten.

Ryhmät ovat tehneet työnjakoa niin, että vanhempaa polvea edustavat Huru-ukot käyvät viikoittain soittamassa vanhainkodeissa, syntymäpäivillä ja vastaavissa paikoissa. Nikulele tuo hyvää mieltä työpaikoille ja lastenmusiikkiin keskittynyt värikäs Mukulele Donna Elviiroineen viihdyttää pientä väkeä.

Isommalla porukalla kierretään sitten WAU:n nimellä. Aina ei soiteta itse, vaan annetaan opetusta esimerkiksi yrityksissä, joissa nähdään, että ukulele on oiva keino luoda iloista ilmapiiriä työpaikoille.

Yhteyksiä ulkomaille

Leppävirralla toissa vuonna pidetty ukufestivaali keräsi satakunta soitonhaluista, ja tammikuussa pidetty toinen tapahtuma suorastaan ”lähti lentoon”.

Yksittäisiä kurssilaisia tuli nyt jo Saksasta ja Englannista saakka, ja se herätti järjestäjissä toiveen, että seuraavalle festivaalille saataisiin soittamaan ja esiintymään kokonaisia yhtyeitä ulkomailta.

– Yhteyksiä luodaksemme, lähdimme mukaan nyt toukokuun alussa Huddersfieldissä Englannissa järjestetyille suurille kansainvälisille GNUF-ukulelefestivaaleille, jossa Mukulele pääsi soittamaan yhdelle sivulavalle, Julkunen kertoo.

Tuttuja tuli, mutta erityisen vaikutuksen Englannin-matka teki siinä, että se osoitti, miten monipuolinen soitin ukulele loppujen lopuksi on. Kaikki käy, oopperasta viihteeseen.

Yksittäisistä esiintyjistä Julkunen kiittelee tanskalaista Tobias Elofia ja tämän taidokasta melodian soittoa pelkän basson säestyksellä. Elof lähtee pelimannipohjalta ja kertoi Huddersfieldissä, että hänelle on eri festivaalien kautta myös monia tuttuja suomalaisten kansanmuusikoiden joukossa.

Suomeen ukulele tuli itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä Yhdysvalloista lähinnä laulaja Matti Jurvan mukana, mutta katosi sitten pitkiksi ajoiksi. Jääkö nyt syntynyt uusi innostus pysyväksi?

Ainakin Arto Julkunen uskoo, että koko kansanmusiikin näkökulmasta on vain hyväksi, että ukulele madaltaa lasten, nuorten ja miksei naistenkin kynnystä ryhtyä pelimanniksi.

Ja jos ukulelet joskus vähän hiljenevätkin, niin pelimannien kirjahyllyihin se jättää joka tapauksessa jälkensä: Julkusen ja Markus Rantasen tuoreesta ukulelen perusteoksesta on otettu jo kolmas painos.

Seppo Kononen

Liittyvät artikkelit

Jouko Kyhälän arvostelu  Jouhikko – Bowed Lyre -kirjasta Pelimanni-lehdestä 4/2007.

Lue lisää »

Onko Kiharakolmion tavoitteena murtautua suuremmankin yleisön tietoisuuteen vai onko näin hyvä? Kuinka ehditte tehdä keikkaa kuluvana vuonna? Keikkoja on sopivasti, on ollu jo Folklandia, Samuelin Poloneesi, Kaustinen ja Spelit. Piänempiä[…]

Lue lisää »