Vilma Talvitie: Olio
Eclipse Music 2026
Vilma Talvitie on kansanmusiikin Kate Bush, joka laulaa mistä haluaa ja toteuttaa sen tavalla, joka voi yllättää. Ja tämä kaikki vastaansanomattoman virtuoottisesti.
Tällä kertaa ulkoavaruudesta laskeutuu Maahan koti-ikäväänsä poteva Olio, joka kirjoittaa äidilleen ja siskolleen maailmamme ihmeistä. Tämä lienee Vilma Talvitien oma alter ego, sillä hän on itse matkustanut maailmalla musiikin ja ystävien parissa laajat kierrokset ja tarjoilee meille lauluissaan havaintojaan ja tuntojaan. Sanottavaa on, ja aina ihmisen – Olion – puolesta. Laulunsa saavat passiivis-aggressiivinen kiltti Annikki tai takauma kuukautishäpeään koulussa. Varsinainen emansipaatio tapahtuu, kun keijut reivaa niin että melkein nolostuttaa.
Levyn musiikillinen kokonaisuus on helposti sulavan ilmava ja rytmillinen. Laulun ja pianon liitto helkähtelee tyylikkäästi. Vilma Talvitie esittää omia laulujaan varmasti kertoen, käyttäen kirkasta ääntään vuoroin seitinohuena lankana, terävän kimakkana tai tukevan etnosti rintarkisteristä. Pianon soitto kulkee saumattomasti ja taidokkaasti laulun erottamattomana työparina. Keikoilla käyneet tietävät, että laulaja ei soita flyygeliään ainoastaan koskettimilta, vaan myös kanteen lyöden. Rytmejä raamitetaan runsain lyömäsoittimin kuten helistimin sekä keho- ja käsirummuin.
Sovituksia muhevoittavat harkitusti muun muassa hienosti soitetut trumpetit, mandoliini ja taustalaulut. Soittokappaleet eivät jää laulujen varjoon, päinvastoin. Supernova on rytmillinen instrukappale jossa myös Olio hetkeksi syntyy. Luulee -kappaleessa on upea orientaali kylämarkkinoiden äänimaisema. Se jää värikkäänä soimaan mieleen Talvitien kanssa tehdyn matkan päätteeksi.
Virpi Sahi
Loimolan Voima: Il’lan pruazniekka
Loimola Lo-Fi Oy 2026
Karjalankielisen musiikin lipunkantajaksi nopealla vauhdilla noussut Loimolan Voima on päässyt jo kolmanteen pitkäsoittoonsa. Veljeskaksikko Mika ja Niko Saatsi jatkavat hyväksi havaitulla sapluunalla ja tarjolla on täysi tusina sopivan vaihtelevaa folkkia.
Yhtye nousi debyyttialbuminsa aikoihin mediassakin esiin nimenomaan vanhaa ja uutta musiikkia yhdistelevänä yhtyeenä, mutta kolmannella levyllä syntetisaattorit ja loopit ovat käytössä varsin hillitysti. il’lan pruazniekka onkin ehkä vielä edeltäjiäänkin enemmän saappaat syvällä siinä mullassa, josta suomifolk versoi 1960-luvulla. Tätä mielikuvaa ei ainakaan vähennä se, että niin sävellysten värimaailma kuin Mika Saatsin baritoniääni tuo useammin kuin kerran mieleen Hectorin – vieläpä eri vuosikymmeniltä. Esimerkiksi levyn nimikappale olisi luultavasti mennyt koukkua ja kohoa myöten läpi herra Harman 90-lukuisessa tuotannossa. Sellaisissa kappaleissa, joissa rytmikoneille ja lyömäsoittimille annetaan enemmän tilaa, kuten Tulen kandaja veljeskaksikko taustavoimineen – monitaitaja Ilkka Hämäläinen sekä lyömäsoittaja Sami Kontola – taas nyökkäävät jopa kotimaisen folkrockin kuten Kolmannen naisen tunnelmiin.
Il’lan pruazniekka täydentää komean trilogian. Nähtäväksi jää vain odottaa, mihin suuntaan yhtye karjalankielistä voittokulkuaan aikoo seuraavaksi jatkaa.
Antti-J. Janka-Murros
P x 3 Kauppila: Ken tästä käy
Omakustanne 2026
Pauliina Kauppila jatkaa uudella levyllään surrealistisen maailman tarinaa. Seilin saari naishospitaaleineen on toiminut innoittajana monelle muullekin taiteilijalle – usein juuri naistaiteilijalle. Teema sekä ylipäätään naisen asema ja itsemääräämisoikeus runsaat sata vuotta sitten saavat tässä teoksessa erityisen riipaisevan muodon. Psykiatrin koulutuksen saaneen Kauppilan havainnot ovat teräviä, naiskohtalot kylmääviä.
Lyömäsoittaja Kauppilan musiikillinen maailma on oivaltava ja rikassointinen tuoden mieleen Tom Waitsin tai elokuvaohjaajat David Lynchin ja Peter Greenawayn. Musiikki tempaisee mukaansa kuin Liisan peilimaassa. Keinot ovat pitkälti samoja kuin Hirttäytynyt neito -albumilla. Sitten tunnelma muuttuu. Ensin kuullaan kummitustarina Lapsentappaja ja sen jälkeen Vilho Itkosen (1872–1918) hurja arkkiveisu sterilisaatiolaista.
Kolme viimeistä kappaletta muodostavat eräänlaisen epilogin, joka päättyy kirkonkelloihin. Tunnelmasta siirrytään todella toiseen, mutta silti kokonaisuus pysyy upeasti kasassa.
Levy toimii hyvin tällaisenaankin, mutta jäin kipeästi kaipaamaan lisätietoja ja kunnollista vanhan ajan vihkoa. Ovatko kaikki äänet Kauppilan suusta tai käsistä lähtöisin? Keitä avustavat muusikot ja kertoja ovat? Kannesta ei löydy edes lausetta ”Kaikki sävellykset ja lyriikat: Px3 Kauppila” – jos näin on.
Kauppila on selvästikin löytänyt oman äänensä – sellaisen, jota kenelläkään muulla ei ole. Levy jättää odottamaan kolmatta albumia.
Sauli Heikkilä