Pelkkä Poutanen: Jossain on kai sateenkaari, vaikkei sitä tähän näy
Pelkkä Poutanen: Nekin jotka eivät jo kuolleet, tulevat kuolemaan

Eclipse Music 2026

Eläköön Folk -gaalassa alkuvuodesta 2026 Vuoden artisti -tittelillä huomioidun Pelkkä Poutasen toinen albumi Jossain on kai sateenkaari, vaikkei sitä tähän näy putkahti elävien ilmoille 20.3.2026. Albumikokonaisuuden työstövaiheessa elämisen ja kuolemisen aiheet imaisivat taiteilijan niin syvälle, että varsinaisen albumin rinnalle syntyi kahden pitkän instrumentaaliteoksen muodostama kaksosalbumi Nekin jotka eivät jo kuolleet, tulevat kuolemaan.

Pelkkä Poutanen -pseudonyymin takana on erittäin monipuolinen säveltäjä-muusikko-taiteilija Petra Poutanen, joka siviilissä tunnetaan muun muassa innovatiivisena kuoro-ohjaajana ja luovana hulluna tai nerona (tai Salvador Dalia mukaillakseni: ”Ainoa ero Petran ja hullun välillä on se, että henkilökohtaisesti tiedän, ettei hän ole hullu”). Jossain on kai sateenkaari, vaikkei sitä tähän näy -albumilla kuullaan ensisijaisesti monipuolista äänenkäyttöä, elektronisia instrumentteja ja kanteleita. Ihmisäänen taidokas hyödyntäminen tulee esiin muun muassa siinä, että albumin useimmissa kappaleissa suhteessa suurin osa orkestraatiosta rakentuu lauluraidoista, ja kaikki soi upeasti yhteen, vaikka Poutanen itse laulaa oletettavasti jokaisen stemman. Käytössä on myös useita erilaisia äänenmuodostuksen tapoja ”kelkettelysoundista” joutsenen lauluun sekä höömein ja kargyraan kautta erilaisiin koviin ja pehmeisiin, ”tavallisempiin” rytmimusiikin laulutyyleihin.

Albumin musiikkia on vaikea lokeroida mihinkään yhteen genreen, joskin ”taidepop” voisi osua melko lähelle. Kansanmusiikkivaikutteet kuuluvat pääasiassa instrumentaatiossa ja ajoittain laulutyyleissä sekä äänenmuodostuksessa. Sävellyksellisesti tunnistettavaa kansanmusiikkivaikutetta löytyy albumin yhdestätoista kappaleesta vain kahdesta, mutta monenlaista muuta on kyllä tarjolla jazzlaulelmasta kama-vaikutteiseen hiphopiin. Kamun vähyydestä huolimatta toteutus on kaiken kaikkiaan todella laadukasta. Poutasen seikkailu eri tyylien välillä on luontevaa ja uskottavaa, ja albumin soundit ovat oikeasti 10/10. Stereokuvassa on leveyttä ja syvyyttä, ja vaikka joka kappaleessa on paljon kaikkea, mikään ei mene mössöksi, vaan kaikki soi hyvin yhteen. Sekään ei ole itsestäänselvyys yksinkertaisemmillakaan äänijulkaisuilla. Omalta kohdaltani ainoa kritiikin kohde olisi kappaleen Virtaa ajoittainen, vinyylirahinaa muistuttava äänitehoste, joka sai minut muutaman kerran vakuuttuneeksi siitä, että nyt omassa kuuntelussa meni jotain rikki.

Teknisesti taidokkaan toteutuksen lisäksi haluan nostaa esiin myös sen, että tämä albumi on tehty kuunneltavaksi albumina. Siis useasta samaan kokonaisuuteen kuuluvasta kappaleesta rakentuvana teoksena, mikä on nykypäivän soittolistojen maailmassa todella tervetullut paluu aikaan, jolloin musiikin äärellä viihdyttiin koko kokonaisuuden ajan riippumatta sen kestosta.

Jossain on kai sateenkaari, vaikkei sitä tähän näy on soundillisesti ja sävellyksellisesti miellyttävä kokonaisuus, jonka teksteissä käsitellään kuolemaa ja surua kuitenkin kuulijan näkökulmasta turvallisilla sanankäänteillä ja tarinoilla. Yhtään duurikappaletta albumilla ei ole, vaikkakin yhden kappaleen loppuun Picardin terssi lirvahtaakin.

Julkaisun toinen puoli Nekin jotka eivät jo kuolleet, tulevat kuolemaan on ostettavissa vain C-kasetilla tai ladattavana tiedostona. Tämä ”bonusalbumi” sisältää kaksi noin 25 minuutin mittaista sanatonta teosta, joissa elektroniset soittimet, äänitehosteet ja kaiutettu ihmisääni (ja ehkä efektoidut akustiset soittimet – vaikea sanoa) muodostavat pitkäkestoisen, rauhalliseen tahtiin etenevän äänimaiseman, joka Poutasen omien sanojen mukaan on kurkistus hänen alitajuntaansa. Tässäkin äänenjälki on outoudestaan huolimatta hyvin laadukasta ja tunnelma hyvin ”taide-elokuvallinen”. Tätä on tämän tarkemmin vaikea kuvailla – se pitää kuulla itse. Lähtökohtaisesti kannustan ostopäätökseen, mutta varoitan silti, että mikäli olet pelimannipoljentoa vailla, niin juuri sitä et tältä äänitteeltä löydä.

Joonas Ojajärvi

Vilma Jää: Loitsui ja taikoi

Lördag / Jäähile Records 2026

Vilma Jäälle sataa suitsutusta kansainvälisissä oopperapiireissä – erittäin ansaitusti – hänen esiinnyttyään jopa New Yorkin Metropolitanissa Kaija Saariahon Innocence-oopperassa. Jää hurmaa karjankutsuhuutoihin pohjaavalla äänenkäytöllään. Samaan aikaan toinen soololevy Loitsui ja taikoi ilmestyi ja eihän siitäkään voi mitään huonoa sanoa. Kansanmusiikkia, karjankutsuhuutojen tekniikkaa ja poppia ihastuttavasti yhdistävä musiikki on menevää, raikasta ja sielua hellivän kaunista. Edellisen, Kosto-albumin synkät tunnelmat ovat vaihtuneet valoisampaan suuntaan. Sanoituksista löytyy tuttuun tapaan tärkeitä ja kipeitäkin aiheita, värisyttävän kauniiseen pakettiin käärittynä. Levyn nimen mukaisesti loitsuja ja taikoja löytyy ja paikoin onkin helppo upota täydelliseen nautinnon nirvanaan. Vastapainoksi voi hyppiä ja bilettää vauhdikkaampien kappaleiden tahtiin. Räppäri Asan osuus Hyvästi lemmensortaja –kappaleessa on nostettava myös hienona lisänä. Kun Jäätä on kuvailtu kaikilla mahdollisilla ylistävillä sanoilla New Yorkia myöten, on vaikea keksiä lisää ylistystä. Yhdyn kaikkiin kehuihin. Osasin odottaa upeaa, mutta hämmästyin silti, miten täydellinen tämän levyn jokainen sekunti on.

Soja Murto