Kansanmusiikki

Kansanmusiikki

Valma ja VarsiNaiset – Suuria ja pieniä haaveita

Kesäyössä Sysmässä Sanna Kaisa Sundström (vas.), Lauri Hongisto, Vilma Talvitie, Laura Kuisma, Aino Liutu ja Reetta Kuisma. 
Kesäyössä Sysmässä Sanna Kaisa Sundström (vas.), Lauri Hongisto, Vilma Talvitie, Laura Kuisma, Aino Liutu ja Reetta Kuisma.

Yhtyeen nimi kuulostaa humppayhtyeeltä. Se ei ole sitä. Valma on Vilma Talvitien sivupersoona ja hän soittaa Varsinaisten kanssa pääasiassa omia kappaleitaan. Niissä on sanomaa.

Helsingin kaupunginmuseon Hakasalmen huvilassa on meneillään Musiikkia! -näyttely. Vilma Talvitie sekä Reetta ja Laura Kuisma eivät ole näyttelyssä käyneet aikaisemmin, vaikka opiskelevat viereisessä Musiikkitalossa Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatusta. Laulukoetta on pakko päästä kokeilemaan, sellainen kun ei viime vuosikymmeninä ole kuulunut musiikinopetukseen. Laura tosin sanoo kuulleensa, että jossain niitä pidetään edelleen. Reetta kertoo itse joutuneensa kokeeseen, mutta onneksi opettajan kanssa kahdestaan.

– Kokemuksemme mukaan, hyvin monilla keski-ikäisillä on ikäviä muistoja koulun laulukokeista, Reetta kertoo.

Taannoin osa yhtyeen jäsenistä piti työpajaa huonekaluliikkeen henkilökunnalle ja yli puolet viittasi, kun heiltä kysyttiin, onko koulun laulukokeista jäänyt traumoja. Ihmetystä ja kysymyksiä on herättänytkin se, että kaikki yhtyeen jäsenet laulavat. Yhtye haluaakin omalta osaltaan rohkaista ihmisiä ilmaisemaan itseään omalla äänellään ja usein laulattaa myös konserttiyleisöään. Helmikuun puolessa välissä pidetyn konsertin teemana olikin ”Kun vain muistatte laulaa”.

Lue lisää uudesta Kansanmusiikki-lehdestä.

Liittyvät artikkelit

Loppuvuoden tarjous uusille tilaajille ja jäsenille: Tilaa Kansanmusiikki-lehti loppuvuodeksi 10 eurolla! Tilaus jatkuu automaattisesti ellei sitä keskeytetä, 2016 vuosikerta 24 € . Tai jos liityt jäseneksi, on loppuvuoden jäsenyys uusille[…]

Lue lisää »
Helsinki_Cotonou_Ensemble-4

Voittoja ja vastoinkäymisiä

Teksti: Riikka Hiltunen, kuva: Helsinki-Cotonou Ensemblelle on tapahtunut paljon viimeisen vuoden sisään: Yhteisörahoituksen avuin julkaistu suitsutettu kakkosalbumi, Vuoden kansanmusiikkilevy 2014 -tunnustus ja harmillisten viisumiongelmien kanssa taistelua. Suomalais-beniniläiseen Helsinki-Cotonou Ensembleen on[…]

Lue lisää »