Kansanmusiikki

Kansanmusiikki

Pauli Hanhiniemi: Minä ja Hehkumo

Universal 3798163

Pauli Hanhiniemen ja Hehkumon uutukaista on markkinoitu hiukan erikoisesti Pauli Hanhiniemen soololevynä. Kansanmuusikoista koostuvan Hehkumon ja Hanhiniemen yhteistyö alkoi kuitenkin jo vuonna 2004, ja heillä on takanaan jo useampia levyjä.
Uuden CD:n tuottajana ja osin myös laulujen säveltäjänä, sovittajana ja miksaajana on toiminut Jonas Olsson. Lauluja ovat tehneet myös yhtyeen jäsenet sekä Hanhiniemi, joka lisäksi on tehnyt tekstit kaikkiin lauluihin. Hehkumon muusikkojoukossa on kansanmusiikkia seuraaville paljon tuttuja, esimerkiksi Antti Paalanen, Anne-Mari Kivimäki ja Mika Virkkala. Hehkumon levy sykkii tavalla, joka minun korviini kuulostaa varsin miellyttävältä. Laulujen miksaukset ja sovitukset ovat tasapainoisen persoonallisia, ja haitarit soivat hienosti osana kokonaisuutta. Olisi mielenkiintoista, jos tämäntyyppistä kokoonpanoa ja ohjelmistoa kokeiltaisiin myös kansainvälisesti ja jopa suomeksi laulettuna – kuuntelevathan kaikki fadojakin portugaliksi, vaikka harva niistä mitään ymmärtää.
Nykyisin on harvinaista, että akustista musiikkia esittävä yhtye yltää radiokanavien soittolistoille. Hehkumolta tämä on onnistunut. Varsinkin levyn aloituskappale ”Muutkin mokaa” on soinut ahkerasti, ja siitä tehtyä tyylikästä tanssivideota on näytetty usein ainakin Voicella. Levyllä on myös muutama muu oikein laadukas ralli.
Tästä vain eteenpäin ja toivottavasti Kaustisen festivaalikentän ensi kesän yksi ilta on jo varattu Pauli Hanhiniemelle ja Hehkumolle!

Hannu Virtanen

Liittyvät artikkelit

Kalevalaisen runonlaulannan fanittaminen ei katso ikää eikä paikkaa. Geneveläinen Juliette Monnin Hornung tutustui Kalevalaan yli 80 vuotta sitten, kun hän poimi sen sattumalta kirjaston hyllystä uutta lukemista etsiessään. Suomen kansalliseepos[…]

Lue lisää »

Kari HJ Oja on tehnyt lauluja jo kolmekymmentä vuotta ja on saavuttanut kansanmusiikkipiireissä lähes kulttimaineen persoonallisella äänellään ja omintakeisilla teksteillään. Viime joulun alla ilmestyi neljän kappaleen EP Pikkuveljen joulu. Kari[…]

Lue lisää »