Tuuletar on solminut levytyssopimuksen helsinkiläisen Bafe’s Factory-yhtiön kanssa. Yhtiö tuottaa Tuulettaren esikoisalbumin, joka äänitetään USA:n Pohjois-Carolinassa tammikuussa 2016.
Bafe´s Factory levy-yhtiö edustaa omaa musiikkia tekeviä, kansainväliselle uralle tähtääviä suomalaisia artisteja. Levyn taiteellisesta tuotannosta vastaavat Liquid5th:in tuottajat Carl Taylor ja Chris Juengel. Äänimaailmaan on haettu vaikutteita mm. Sainkho Namtchylakin, Eivørin, Susanne Sundførin, M.I.A.n ja The Boxettes yhtyeiden tuotannosta.
Uusi albumi tulee sisältämään vain itsesävellettyjä kappaleita. Myös tekstit ovat pääosin omaa tuotantoa – muutama Kanteletar-lainaus on mukana. Levy edustaa Tuulettaren itselanseeraamaa Folk hop -tyylilajia, mikä perustuu traditionaalisen musiikin ja urbaanien elementtien yhteisharmoniaan. Beatboxaus ja maailmanmusiikilliset vaikutteet kuuluvat albumilla vahvasti, mutta kaiken nivoo yhteen kuitenkin suomalainen sisu ja sielu. Levy julkistetaan Helsingissä kesäkuun lopussa.
Tuuletar on riemukas ja vangitseva suomalainen folk hop -yhtye.
Nämä monitaitoiset laulajat luovat pelkillä äänillään sointirikkaan ja mielenkiintoisen musiikillisen maailman, missä eksoottiset äänenkäyttötavat, iskevät beatbox-rytmit ja vahva yhteissointi leikkivät riehakkaasti keskenään. Yhtyeen sävellyksissä suomalainen kansanperinne, globaalit musiikilliset vaikutteet ja urbaani nykymusiikki kohtaavat toisensa tuoreella ja ennakkoluulottomalla tavalla. Tuulettaren laulajat saavat keikoillaan aikaan tunnelman, jonka energia imaisee yleisön mukaansa iästä ja taustoista riippumatta!
Ahkerasti Suomessa ja ulkomailla keikkaillut Tuuletar on herättänyt kiinnostusta myös festivaaleilla ja kilpailulavoilla.
Kesällä 2015 Tuuletar kahmi palkintoja arvostetussa Vokal Total -yhtyelaulukilpailussa Itävallan Grazissa. Tuuletar palkittiin kilpailun pääkategoriassa hopeapalkinnolla, kultadiplomilla ja toisella Yleisön suosikki -palkinnolla. Tuuletar on ensimmäinen suomalainen yhtye, joka on palkittu kyseisen kilpailun 15-vuotisen historian aikana. Kilpailumenestyksen myötä Tuuletar on kutsuttu esiintymään useille vokaalimusiikin festivaaleille Euroopassa ja Aasiassa. Myös kotimaiset ja kansainväliset radiokanavat, kuten Yle, BBC Radio 3 ja Itävallan Radio Österreich International, ovat soittaneet Tuulettaren tuotantoa ohjelmistossaan.
Tuuletar on aiemmin julkaissut omakustanteina EP:t Kohma (2015) ja Ahavana kulemme (2013).
Täällä voi katsoa Tuulettaren näytevideon: www.youtube.com/watch?v=Ea5XNxn9rLo