Mestarikansantanssijan elämäntyö kansien välissä
Antti Savilampi: Mestarikansantanssija Antti Savilampi – lavatansseista kansantanssin ammattilaiseksi. Omakustanne 2026. 316 sivua.
Harva suomalainen on vaikuttanut kansantanssin kehitykseen yhtä monella tavalla kuin mestarikansantanssija Antti Savilampi. Yli viisikymmenvuotiseen uraan on mahtunut tanssimista, opettamista, koreografioita ja kansainvälisiä kohtaamisia. Nyt Savilampi on koonnut kokemuksensa kirjaksi, joka on samalla hänen elämäntarinansa ja katsaus suomalaisen kansantanssin lähihistoriaan.
Savilammen ura ulottuu ajalta, jolloin kansantanssi oli ennen kaikkea harrastustoimintaa, nykypäivään, jolloin alalla on oma ammattikoulutuksensa ja taiteellinen ilmaisunsa. Hän on ollut mukana rakentamassa tätä muutosta paitsi tanssijana ja koreografina myös opettajana. Esimerkiksi Sibelius-Akatemian kansanmusiikin koulutuksessa hän opetti yhtäjaksoisesti kolmen vuosikymmenen ajan.
Kirjaa voikin lukea lähes suomalaisen kansantanssin viimeisen viidenkymmenen vuoden historiana. Niin monessa Savilampi on ollut mukana, niin monia ryhmiä hän on ohjannut ja niin monissa hankkeissa vaikuttanut. Hänen kokemustensa kautta avautuu kuva kansantanssin kehityksestä ja sen tekijöistä vuosikymmenten varrella.
Savilammen tunnetuimpia saavutuksia on Kaustisen kansanmusiikkijuhlien Huutokatrilli, josta on muodostunut yksi festivaalin rakastetuimmista perinteistä. Kesällä 2026 Huutokatrilli hyväksyttiin Elävän perinnön kansalliseen luetteloon.
Vaikka kyseessä on omaelämäkerrallinen teos, Savilampi jättää henkilökohtaisen elämänsä ja omat tuntonsa varsin vähälle huomiolle. Pääosassa ovat tanssijan ura, matkat, tehtävät ja lukuisat ryhmät, joiden kanssa hän on työskennellyt. Lukija saattaa jäädä kaipaamaan enemmän sitä, mitä Savilampi on kaiken kokemansa keskellä ajatellut ja tuntenut. Yksityiselämän puolelle kurkistetaan vain harvakseltaan. Yksi kokonainen sivu on kuitenkin omistettu Savilammen koirille, jotka ovat pitäneet isäntänsä liikkeessä myös tanssisalien ulkopuolella.
Muusta kerronnasta poikkeaa kirjan puoliväliin sijoitettu Martti Heikkilän vuonna 1991 tekemä haastattelu, jossa Savilampi otsikon mukaan ”pölläyttää vähän kansantanssialaa”. Haastattelussa hän arvostelee voimakkaasti erästä kansantanssiryhmää, joka oli nauttinut vuosikausia mittavaa valtionapua uudistamatta toimintaansa. Valoisan ja myönteisen persoonan takaa paljastuu myös kriittinen alan kehittäjä, joka ei ole pelännyt sanoa mielipidettään.
Kirjan kiinnostavin ulottuvuus on yksittäisiä saavutuksia laajempi. Savilammen elämäntyössä yhdistyvät perinteen tuntemus ja halu uudistaa sitä. Hänelle kansantanssi ei ole ollut vain vanhojen askelikkojen ja kuvioiden säilyttämistä, vaan elävää kulttuuria, joka muuttuu tekijöidensä mukana.
Ennen Savilammen omia loppusanoja ääneen pääsevät neljä hänen pitkäaikaista kollegaansa: kansantanssin moniosaajat Petri Hoppu ja Petri Kauppinen, tuottaja emeritus Jukka Heinimäki sekä kansanmuusikko ja tohtori Kristiina Ilmonen. Heidän Antille osoittamistaan kirjeistä huokuu kiitollisuus ja kunnioitus tämän elämäntyötä kohtaan. Eikä juuri muuta voisi odottaakaan, kun tuntee Savilammen valoisan persoonan.
Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla Savilampi kuvaili tuoretta kirjaansa eräänlaiseksi testamentikseen. Sen tarkoituksena on siirtää vuosikymmenten aikana kertynyttä hiljaista tietoa ja taitoa seuraaville sukupolville. Runsaasti kuvitettu teos tallentaa yhden suomalaisen kansantanssin keskeisen vaikuttajan kokemuksia ja samalla merkittävän palan koko alan historiaa.
Monien ansioittensa ohella on kirjassa inhimilliset puutteensakin. Kirjassa on hyvin runsas kuvitus, mutta yhtään kuvaajaa ei mainita nimeltä ja kyllä niin hieno mies, kuin Antti Savilampi olisi ansainnut kauniimman ja vaikka kovakantisen kirjan.
Sauli Heikkilä