Kansanmusiikki

Kansanmusiikki

Musiikkiopistona suufilainen yhteisö ja koraanikoulu

Syyrian Homsissa uskonnollisessa kodissa kasvanut Burhan Hamdon muutti opintojen myötä Suomeen 1990-luvun alussa. Muutamaa vuotta myöhemmin hän tapasi muusikko Leif Karlsonin ja näihin päiviin kestänyt liitto Suomessa vaikuttavien, arabialaisen musiikin parissa toimivien muusikoiden ja erityisesti Al Teslim -yhtyeen kanssa oli sinetöity. Tämän rinnalle on syntynyt myös muuta yhtye- ja esiintymistoimintaa – sekä vakituinen työ toiminnanjohtajana yhdessä Suomen aktiivisimmista monikulttuurisen toiminnan keskuksista.

Burhan Hamdonin henkilökuva Kansanmusiikki-lehdessä 4/2016

Burhan hamdon, kuva: Isra Hamdon
Burhan hamdon, kuva: Isra Hamdon

Liittyvät artikkelit

JPP – kaustislainen viuluvalli

Teksti: Sauli Heikkilä, kuva: Mats Vuorenjuuri Järvelän pikkupelimanneina alunperin tunnettu JPP on kuulunut vuosikymmeniä Suomen kansanmusiikkikentän kulmakiviin. Monessa maassa suomalainen kansanmusiikki tarkoittaa JPP:n massiivista viulusointia. Yhtyeen ei ole tarvinnut harjoittaa[…]

Lue lisää »

Sait huhtikuussa Suomen arvostelijain  liiton Kritiikin kannukset -tunnustuksen. Mitä se sinulle merkitsee? Kuulin, että eri alojen kriitikoista koostuva Kritiikin kannukset -raati on seurannut laaja-alaisesti artisteja kokonaisen vuoden ja siten tehnyt[…]

Lue lisää »