Kansanmusiikki

Kansanmusiikki

Pekko Käpin psykedeelinen tanhu

Pekon, Tommi Laineen (vas.) ja Nuutti Vapaavuoren eli Kuolleitten Hillittömien Hevoisten Luut -yhtyeen yhteistyö on jatkunut viitisen vuotta. Kuva: Johannes Heikkilä.
Pekon, Tommi Laineen (vas.) ja Nuutti Vapaavuoren eli Kuolleitten Hillittömien Hevoisten Luut -yhtyeen yhteistyö on jatkunut viitisen vuotta. Kuva: Johannes Heikkilä.

Pekko Käpin ja jouhikon yhteistaival on kestänyt tänä vuonna jo kaksi vuosikymmentä. Paljon on ehtinyt tapahtua maailmassa ympärillä ja myös Pekon elämässä, mutta tekemisen lähtökohdat tuntuvat olevan edelleen hyvin samanlaiset. Tarinoitten pitää olla väkeviä ja musiikin pitää saada ihmiset liikkumaan. Mikseipä myös liikuttumaan.

Jouhikon päätyminen Pekon käsiin ei tapahtunut sattumalta. Lukioikäisenä hän ihastui USA:n vaihtovuoden aikana Grateful Deadin folkvaikutteiseen psykedeeliseen rockiin ja kotiinpalattuaan lähti etsimään kotimaan perinteestä uusia vaikutteita. Näin hän törmäsi jouhikkoon ja saatuaan ensimmäisen soittimen käteensä, valinta oli selvä. Jouhikon minimalistisuus – vanhoilla karjalaisilla jouhikoilla pystyi soittamaan noin kuutta säveltä – yhdistettynä sen kähisevään sointiin lumosivat heti.

Lue Pekko Käpistä ja jouhikosta lisää Kansanmusiikki-lehti 2/2017.

Pekko Käppi on opettanut Vormsin saarella Virossa vuosittain pidettävällä jouhikko-kurssilla monena vuonna. Kuva: Johannes Heikkilä
Pekko Käppi on opettanut Vormsin saarella Virossa vuosittain pidettävällä jouhikko-kurssilla monena vuonna. Kuva: Johannes Heikkilä

Liittyvät artikkelit

Kysymykset: Sauli Heikkilä Kuva: Aija Sillanpää Duo Jemina ja Selina Sillanpäällä on takanaan jo neljännesvuosisadan ura. Isä, pitkän linjan muusikko Seppo Sillanpää ohjasi tytöt musiikin pariin ennen kuin he osasivat[…]

Lue lisää »

Toteutin syksyllä 2015 pitkäaikaisen haaveeni: pidin välivuoden sairaanhoitajan työstäni ja lähdin opiskelemaan Kaustisen evankelisen opiston Ala-Könni-kansanmusiikkilinjalle. Heti opintojen alussa menimme tutustumaan Kansanmusiikki-instituuttiin. Instituutin johtaja Matti Hakamäki usutti meitä opiskelijoita tutustumaan[…]

Lue lisää »