Kansanmusiikki

Kansanmusiikki

Positiivisen hullu multi-instrumentalisti

Tippukivitapauksen harjoitukset ovat pitäneet Saraa tänä syksynä kiireisenä. Sara toimii koko perheen musikaalin muusikkona ja kapellimestarina. Esitykset alkavat marraskuun puolen välin jälkeen Kansallisteatterissa.
Tippukivitapauksen harjoitukset ovat pitäneet Saraa tänä syksynä kiireisenä. Sara toimii koko perheen musikaalin muusikkona ja kapellimestarina. Esitykset alkavat marraskuun puolen välin jälkeen Kansallisteatterissa.

Aikansa parivuotiaan Saran intohimoista ja vilkasta kattiloiden kolistelua katseltuaan, vanhemmat arvelivat sen olevan merkki musikaalisuudesta ja päättivät, että asialle pitäisi tehdä jotain. Sopivaa musiikkileikkikkoulua ei ilmeisesti löytynyt, mutta pianonsoiton kotiopettajaksi 6-vuotiaalle saatiin ”hullu kanttori”, joka ihmetteli kuinka Sara oli havainnut jonkin sävelen olevan epävireessä. Pianon soitto kuitenkin loppui kertaheitolla, kun Sara pääsi kokeilemaan oikeita rumpuja ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana. Nyt joitakin vuosikymmeniä myöhemmin erilaisten pönttöjen kolistelu jatkuu ja työtovereiden mukaan leikkimielisyyskin on vielä tallella.

Teksti ja kuva: Sauli Heikkilä

Lue artikkeli Sarasta Kansanmusiikki-lehdestä 3/2017, ilmestyy 29.9.

Liittyvät artikkelit

Teksti ja kuva: Sauli Heikkilä Nykyään menestymiseen tarvitaan tarina. Usein se on keksitty. Tuulettaren tarina on tosi ja Tuuletar myös menestyy. Viimeisin saavutus oli Etno-Emma. Tuulettaren tarinan päähenkilöiden taustoissa on paljon[…]

Lue lisää »

Kalevauva.fi-duo on saanut huomattavaa medianäkyvyyttä esiinnyttyään Kaustisella viime kesänä. Yhtyeen ideana on laulaa suoraan Vauva-lehden keskustelupalstalta löytyviä keskusteluja. Yhtyeessä soittaa kaksi rokkitaustaista ammattimuusikkoa. Kimmo Numminen ja Aapo Niininen ovat molemmat[…]

Lue lisää »