Kansanmusiikki

Kansanmusiikki

Svängin lentävät huulet

Sväng nettiSväng-yhtyeen soittimet, tyyli ja huumori herättävät hilpeyttä. Suurin osa yleisöstä ymmärtää, että yhtye ei ole vitsi. Se on erittäin ammattitaitoinen, soittimensa lähes täydellisesti hallitseva kvartetti, jonka ohjelmiston soittamisesta suurin osa maailman huuliharpisteista voi vain haaveilla. Edelleen, kolmentoista toimintavuoden jälkeen Svängiä ei tunneta Suomessa suuren yleisön keskuudessa, tunnustaa huuliharpputohtori Jouko Kyhälä, joka oli yhtyeen alkuunpaneva voima ja hoitaa pitkälle käytännön järjestelyjä. Suurin osa kiertueista tehdään ulkomailla. Kotimaassa esiintymistilaisuudet ovat lähinnä yksittäisiä festivaaleja ja konserttisaleja.

– Festivaaliesiintymisissä on se ongelma, että kerran tietyllä festivaalilla käytyään saa toista kertaa odottaa useita vuosia.

Svängin ulkomaan esiintymiset suuntautuvat yleensä Keski-Eurooppaan tai Japaniin. Siellä keikkapaikat eivät ole kansanmusiikkitapahtumia vaan klubeja ja konserttisaleja. Konsertinjärjestäjät kutsuvat usein saman esiintyjän säännöllisesti takaisin. Nyt ovat neuvottelut käynnissä myös Kiinaan, mutta siitä ei vielä puhuta, kun ei ole nimiä papereissa.

Lue lisää Kansanmusiikki-lehdestä, joka ilmetyy 27.5.

Liittyvät artikkelit

Kansanmusiikki 1/2017 esittelee seuraavat levyt ja julkaisut: Lekkujad: Tulinbo Ruadieh Airi Hautamäki solisteineen: Sinun omasi Ilo(iset) tytöt: Tulossa! Pentti Alakotila: Haaveita, koettuja elämän iloja Otra Helsinki–Cotonou Ensemble: The Road is[…]

Lue lisää »

Helmikuun lopussa Helsingin yliopistolta eläkkeelle jäänyt musiikkitieteilijä Alfonso Padilla ei aio jäädä lepäämään keinutuoliin. Hän muutti ensi töikseen työhuoneensa Maailman musiikin keskukseen Helsingin Kallioon ja aloittaa siellä uuden, kunnianhimoisen projektinsa:[…]

Lue lisää »