Kansanmusiikki

Kansanmusiikki

Pelkkä Poutanen: Jossain on kai sateenkaari, vaikkei sitä tähän näy
Pelkkä Poutanen: Nekin jotka eivät jo kuolleet, tulevat kuolemaan

Eclipse Music 2026

Eläköön Folk -gaalassa, alkuvuodesta 2026, Vuoden artisti -tittelillä huomioidun Pelkkä Poutasen toinen albumi Jossain on kai sateenkaari, vaikkei sitä tähän näy putkahti elävien ilmoille 20.3.2026. Albumikokonaisuuden työstämisvaiheessa elämisen ja kuolemisen aiheet imaisivat taiteilijan niin syvälle, että varsinaisen albumin rinnalle syntyi kahden pitkän instrumentaaliteoksen muodostama kaksosalbumi Nekin jotka eivät jo kuolleet, tulevat kuolemaan.

Pelkkä Poutanen pseudonyymin takana on erittäin monipuolinen säveltäjä-muusikko-taiteilija Petra Poutanen, joka siviilissä tunnetaan mm. erittäin innovatiivisena kuoro-ohjaajana ja luovana hulluna tai nerona (tai Salvador Dalia mukaillakseni ”Ainoa eri Petran ja hullun välillä on se, että henk.koht. tiedän, ettei hän ole hullu”). Jossain on kai sateenkaari, vaikkei sitä tähän näy -albumilla kuullaan ensisijaisesti monipuolista äänenkäyttöä, elektronisia instrumentteja ja kanteleita. Ihmisäänen taidokas hyödyntäminen tulee esiin mm. siinä, että albumin useimmissa kappaleissa on orkestraation näkökulmasta suhteessa eniten lauluraitoja ja kaikki soi upeasti yhteen, vaikka Poutanen itse laulaa oletettavasti jokaisen stemman. Toki käytössä on myös useita erilaisia äänenmuodostuksen tapoja ”kelkettelysoundista” joutsenen lauluun ja höömein ja kargyraan kautta erilasiin koviin ja pehmeisiin, ”tavallisempiin” rytmimusiikin laulutyyleihin.

Albumin musiikkia itseään on vaikea lokeroida mihinkään yhteen genreen, joskin ”taidepop” voisi osua melko lähelle. Kansanmusiikkivaikutteet kuuluvat pääasiassa instrumentaatioissa ja ajoittain laulutyyleissä ja äänenmuodostuksessa. Sävellyksellisesti tunnistettavaa kansanmusiikkivaikutetta löytyy albumin yhdestätoista kappaleesta vain kahdesta, mutta monenlaista muuta on kyllä tarjolla jazzlaulelmasta kamuvaikutteiseen hip-hopiin. Kamun vähyydestä huolimatta toteutus on kaiken kaikkiaan todella laadukasta. Poutasen seikkailu eri tyylien välillä on luontevaa ja uskottavaa ja albumin soundit ovat oikeasti 10/10. Stereokuvassa on leveyttä ja syvyyttä ja vaikka joka biisissä on paljon kaikkea, mikään ei mene mössöksi ja kaikki soi hyvin yhteen, mikä ei ole itsestäänselvyys yksinkertaisemmilakaan äänijulkaisuilla. Omalta kohdaltani ainoa kritiikin kohde olisi kappaleen Virtaa vinyylirahinaa muistuttava ajoittainen äänitehoste, joka sai minut muutaman kerran vakuuttuneeksi, että nyt jotain meni rikki omassa kuuntelussa.

Teknisesti taidokkaan toteutuksen lisäksi haluan nostaa esiin myös sen, että tämä albumi on tehty kuunneltavaksi albumina. Siis useasta samaan kokonaisuuteen kuuluvasta kappaleesta, mikä on nykypäivän soittolistojen maailmassa todella tervetullut paluu aikaan, jolloin musiikin äärellä viihdyttiin koko kokonaisuuden ajan riippumatta sen kestosta.

Jossain on kai sateenkaari, vaikkei sitä tähän näy on soundillisesti ja sävellyksellisesti miellyttävä kokonaisuus, jonka teksteissä käsitellään kuolemaa ja surua, kuitenkin kuulijan kuulokulmasta turvallisilla sanankäänteillä ja tarinoilla. Yhtään duuribiisiä ei albumilla ole, vaikkakin yhden kappaleen loppuun Picardin terssi lirvahtaakin.

Julkaisun toinen puoli Nekin jotka eivät jo kuolleet, tulevat kuolemaan on ostettavissa vain C-kasetilla tai ladattavana tiedostona. Tämä ”bonusalbumi” sisältää kaksi noin 25 minuutin mittaista sanatonta teosta, joissa elektroniset soittimet, äänitehosteet ja kaiutettu ihmisääni (ja ehkä efektoidut akustiset soittimet, vaikea sanoa) muodostavat pitkäkestoisen, rauhalliseen tahtiin etenevän äänimaiseman, joka Poutasen omien sanojen mukaan on kurkistus hänen alitajuntaansa. Tässäkin äänenjälki on outoudestaan huolimatta hyvin laadukasta ja tunnelma on hyvin ”taide-elokuvallinen”. Tätä on tämän tarkemmin vaikeampi kuvailla, vaan se pitää kuulla itse. Lähtökohtaisesti kannustan ostopäätökseen, mutta varoitan silti, että mikäli olet pelimannipoljentoa vailla, niin juuri sitä et tältä äänitteeltä löydä.

Joonas Ojajärvi

Liittyvät artikkelit

Kansanmusiikki-instituutin juhlaseminaarissa pohdittiin alan tulevaisuutta

Kansanmusiikki-instituutti järjesti viime marraskuun lopussa 40-vuotisjuhlansa kunniaksi kaksipäiväisen seminaarin. Kaustisella pidetyn seminaarin tavoitteena oli pohtia millaiseksi instituutin tehtäväkenttä ja toimintaympäristö muotoutuvat tulevina vuosikymmeninä. Muuttuuko kansanmusiikki ja millainen taidekäsitys läpileikkaa toimintaa[…]

Lue lisää »

Ajassa: Kiharakolmio 5 Anne-Mari Kivimäen – sukellus karjalaiseen sielunmaisemaan 6 Juho Perttu lauloi komioita lauluja. 10 Esittelyssä Henrica Fagerholm: Etiopialaisen grooven juurilla 13 Frakki ja balalaikka 14 KOLUMNISTI Juha Hurme[…]

Lue lisää »