Kansanmusiikki

Kansanmusiikki

Celenka

Celenka/Kuu Records,

KUUREC004

Verrattain tuore tuttavuus Celenka on valloittava yhtye! Esikoislevyn keitos balkanilaista ja suomalaista on onnistunut. Missään vaiheessa ei tule sellainen olo, että kyseessä olisi mikään teknisesti kehitetty fuusio – muusikot tuntuvat vain soittavan sellaista mistä itse pitävät. Suurin osa lauluista on suomen kielellä, mikä on toimivaa. Vain osa kappaleista on tahtilajeiltaan haasteellisia.

Hetkittäin Celenka muistuttaa toista musiikkien yhdistäjää, Jaakko Laitinen & Väärä Raha. Tässä kuitenkin ammennetaan Suomen lähialueiden kansanlauluperinteistä eikä iskelmästä – mukana on karjalaista, inkeriläistä ja vienankarjalaistakin! Yhteinen tekijä yhtyeiden välillä on Jarkko Niemelä (trumpetti, laulu), joka käyttää soitintaan upeasti – välillä tyrmääviä välisoittoja, välillä vähäeleistä unisonomelodiaa.

Emmi Kujanpää (laulu, kantele) on tuttu hienosta Finno-Balkan Voicesista, ja vakuuttaa myös tässä. Esimerkiksi bulgarialainen Male le stara tuo hienosti esille Kujanpään taidon yhdistää voima suloiseen herkkyyteen. Kantele istuu hyvin moneen yhteyteen.

Trion kolmas jäsen on Eero Grundström (harmooni, laulu, huuliharppu), jolta en ole tainnut koskaan kuulla mitään muuta kuin aivan huippulaatuista musisointia! Harmooni on koko yhtyeen moottori, joka suurimmassa osassa kappaleita vastaa yksin koko soitinsäestyksestä. Välillä oikea käsi pääsee irroittelemaan virtuoosisissa välikommenteissa, kuten esimerkiksi päätösraidassa Ruskie neitšyt. Erityispisteet vielä siitä, että kaikki kolme muusikkoa laulavat, paljon ja vakuuttavasti!

Tove Djupsjöbacka

Lisää levyjä Kansanmusiikki-lehdessä: http://kansanmusiikki-lehti.fi/?page_id=8

Liittyvät artikkelit

Rosenfink: Stråla stjärna ren och klar. Folkmusik från Finlands svenskbygder 30 FMICD30, 2015 Suomenruotsalaiseen musiikkiperinteeseen suuntautunut, triosta kvartetiksi laajentunut soitin- ja lauluyhtye Rosenfink yllättää taas uudella herkällä kokoelmalla. Teemana on[…]

Lue lisää »

Finlands Svenska Folkdansring Menuetti on tanssi, josta on tangon ohella kirjoitettu ehkä enemmän kuin mistään muusta länsimaisesta tanssimuodosta. Tämä kertoo sen ainutlaatuisesta asemasta tanssikulttuurissa viimeisen 300 vuoden aikana. Filosofian tohtori[…]

Lue lisää »