Nordik Tre: ratas

ÅKERÖCD 2026

Nordik Treen kolmas albumi Ratas jatkaa yhtyeen aiemmilla albumeilla (2006 ja 2010) jalostunutta konseptia. Yhtyeen yhteistyö käynnistyi jo vuonna 2003, eikä hyväksi osoittautunutta konseptia ole ollut tarve muuttaa. Musiikin ytimessä on Arto Järvelän ja Hans Kennemarkin toisiinsa kietoutuvat viulumelodiat, jotka ovat kappaleen luonteesta riippuen joko virtuoosisia tai seesteisiä ja rauhoittavia. Timo Alakotila luo puolestaan musiikille elävän ja helmeilevän pohjan, jonka päälle viulistit rakentavat omia kudoksiaan. Kuulijalle välittyy ennen kaikkea kokemus toistensa kuuntelusta ja sen kautta syntyvästä vuoropuhelusta.

Suurin osa kappaleista koostuu polskavariaatioista, huipennuksena levyn päättävä neljän trad-polskan sikermä. Muutama valssi ja tunnelmapala rauhoittavat menoa, minkä ansiosta levykokonaisuus on hyvin kuuntelijaystävällinen. Hans Kennemarkin laulua kuullaan kappaleessa Kindbopolska; jatkossa laulua voisi olla yhtyeen repertuaarissa enemmänkin.

Kaiken kaikkiaan Ratas tavoittaa hyvin yhtyeen intensiivisen livesoiton tunnelman. Toivottavasti yhtyeen seuraavaa levyä ei tarvitse odottaa kahtakymmentä vuotta.

Paul Silfverberg

–––––

Silja Palomäki: Talvitie

Eclipse Music

Talvitie on harvinaisen eheä ja vaikuttava kansanmusiikkialbumi. Silja Palomäen äänenkäyttö on kirkasta, hallittua ja ilmaisultaan poikkeuksellisen vakuuttavaa. Hänen tulkintansa tuntuvat niin luontevilta ja valmiilta, että ne muodostuvat helposti näiden laulujen uusiksi definitiivisiksi versioiksi.

Siljan musiikkia leimataan usein pinnallisesti synkäksi folkiksi; elämä vain on ollut aikoinaan usein hyvinkin haastavaa ja se heijastuu näihin lauluihin.

Albumin voima kumpuaa Kerttu Talvitien tallentamasta eteläpohjalaisesta lauluperinteestä, erityisesti Kauhajoen Nummijärven seudulta. Laulut ovat kulkeneet sukupolvelta toiselle suullisena perintönä, ja niiden juuret ulottuvat paikoin vuosisatojen taakse. Silja Palomäki ei käsittele niitä museoesineinä, vaan elävänä, hengittävänä perintönä. Taustalla näkyy hänen perusteellinen tutkimustyönsä Kerttu Talvitien lauluperinteestä.

Albumin ydin on vahva yhteissoitto. Silja Palomäen laulun ja ukulelen ympärille rakentuva sointikuva on ilmava ja harkittu. Pekko Käpin jouhikko tuo musiikkiin ikiaikaista karheutta ja syvyyttä, Tapio Ylisen hienovarainen kitaratyö ja samalla tuotanto sitovat kokonaisuuden tyylikkäästi yhteen, Jukka Haaviston lämmin basso kannattelee sovituksia luonnollisesti ja Jaakko Pöyhösen hillitty rumpalointi antaa kappaleille hengittävän sykkeen. Jokainen muusikko palvelee laulujen tarinaa – ei omaa virtuositeettiaan.

Albumin kappaleista Kuru avaa oven Nummijärven laulumaailmaan vaikuttavan pelkistetysti. Saida ja Rikhard on levyn dramaattisimpia hetkiä, vanha balladi, jonka tarinallinen voima säilyy koskettavana myös nykykuulijalle. Ruusu veripunainen puhkeaa Palomäen tulkinnassa herkäksi ja ajattomaksi rakkauslauluksi, kun taas Hurja 840 muistuttaa eteläpohjalaisen rekilauluperinteen omaleimaisesta elinvoimasta. Päätöskappale Pakkanen jättää kuulijan hiljentyneeseen tunnelmaan, jossa vanha lauluperinne tuntuu edelleen elävältä.

Talvitie on yhtä aikaa kulttuuriteko ja taiteellisesti korkeatasoinen albumi. Se osoittaa, ettei kansanmusiikin suurin voima ole menneisyydessä, vaan siinä, että aidosti tulkittuna se puhuttelee yhtä vahvasti myös nykyhetkessä.

Kalervo Koskela

——–

The Klezmatics: We Were Made For These Times

(Asphalt Tango)

The Klezmatics liputtaa ponnekkaasti jo 40-vuotisjuhla-albumin voimin.

Yhtyeen monityylisyys on tälläkin levyllä vähintäänkin yhtä yllättävää  kuin edellisilläkin levyillään.

Tälläkin levyllä trumpetisti Frank Londonin johtama bändi on omaksunut  runsaasti  kotikaupunkinsa New Yorkin monikansallisesta musiikkitarjonnasta jossa jazzillakin on vahva rooli joten Manhattan Transfer-laulaja Janis Siegelinkin vierailukin istuu luontevasti kokonaisuuteen.

Runsaiden genrevaikutteiden lisäksi musiikissa kuuluu myös runsaasti  perusklezmerin piirteitä, joten  baba baba bai bai-lauleskelukin raikaa aina sopivan hetken tullen.

We Were Made For These Timesin kappaleet käsittelevät elämän monia aloja kuten työtä ja  yhteisöllisyyden tärkeyttä – jota yleensäkin tavataan korostaa klezmerissä.

Levyllä lauletaan englanniksi, jiddišiksi ja espanjaksi.

Mainituilla kielillä esitetty Woody Guthrien jo 1940-luvulla laulama Planet Wreck At Los Gatos (Deportee) nousee vierailevan argentiinalaisen Sofia Rein tunteikkaalla laululla ja Londonin värisyttävällä mariachi-fanfaareilla levyn helmeksi.

Yhdysvaltojen nykyhallinon kiristynyttä migraatipolitiikkaa vastaan suunnatussa kappaleessa tuodaan esiin välinpittämättömyys kovia kokeneita kohtaan,

johon jo Woody Guthriekin tarttui viitatessaan lehdistön kylmäkiskoiseen tapaan kuvata turmassa menehtyneet vain anonyyminä joukkona karkoitettuja paperittomia.

Sanallisen kärjekkyyden lisäksi We Were Made For These Times jatkaa bändille ominaista soittonäppäryyden esittelyä niin solistisesti kuin kollektiivisestikin joten kaikesta välittyy vahva yhteen hiileen puhaltamisen henki.

Nykyhetkessä elävä levy tuntuu nyt korostavan aiempia enemmän yksilön ja yhteisöjen itsemääräämisoikeutta josta käy hyvänä esimerkkinä kolmella raidalla vieraileva vaikuttava LQBTG+ Lavender Light Gospel Choir.

Ole Nerdrum