Juha Perttu on siitä harvinainen arkiston ääni, että häneltä on tallennettu rekilaulua pitkällä aikajänteellä, vuosina 1907 ja 1957. Laulujen vertailu syventää tietoa eteläpohjalaisesta rekilaulusta ja sen säilymisestä laulun käyttöyhteyksien muutoksista huolimatta. Se paljastaa myös kansanlaulajan, jonka ohjelmisto on paljon laajempi ja monipuolisempi kuin aiemmin on ymmärretty.

Juha Pertun eli Johan Gustav Vuoletin nimi kirjattiin ensimmäisen kerran Kauhavan seurakunnan kirkonkirjoihin 1.7.1881. Hän oli 1846 syntyneen talonpoika Johannes Erkinpoika Vuoletin ja vuotta vanhemman Valpuri Amalia Erkintytär Vuoletin (os. Kumpu) poika. Ruotsiksi kirjattu kastenimi on muotoutunut tavallisen kansan suussa Juhoksi tai Juhaksi. Kauhavalla myös henkilön ikä vaikuttaa kutsumanimeen. Johaniksi kastettua poikaa saatettiin kutsua lapsena ja nuorena Jukaksi tai Janneksi, vanhempana Jussiksi ja torpparina tai vanhana isäntänä Juhaksi. Haastattelemani Juha Pertun miniä Elli Perttu kertoi vanhan isännän kutsumanimen olleen Jussi aivan elämänsä loppuun saakka.

Eri käsikirjoituksissa, kirjoissa ja artikkeleissa Juha Perttu mainitaan usealla eri nimellä: Juho Vuolle, Juha Vuolle, Juho Perttu (ent. Vuollet) ja Juha Perttu. Kaikki nimiversiot viittaavat kuitenkin yhteen ja samaan kansanlaulajaan. Erkki Ala-Könni esittelee hänet haastattelussaan Juha Perttuna.

Juha Pertun lapsuuskoti sijaitsi Kauhavan Ylikylässä. Lapsuus oli rekilaulujen elinvoimaista kulta-aikaa ja nuoruutta väritti amerikansiirtolaisuus, joka oli erittäin vahva ilmiö Pohjanmaalla. Haastattelussa Perttukin kertoo lähteneensä Amerikkaan 17–18-vuotiaana vuonna 1898.

Elli Perttu kertoi Juha Pertun käyneen Amerikassa jopa kolme kertaa ja toimineen siellä ainakin kaivostyöläisenä. Perttu joutui kuitenkin palaamaan Suomeen, kun hänen kätensä päälle putosi kaivoksessa jokin raskas esine, eikä kättä saatu Amerikassa kuntoon. Käsi luutui pysyvästi väärään asentoon, mutta maanviljelijän ammattia se ei haitannut. Amerikan-matkojen ajankohdista tai kestoista ei ole tarkkaa tietoa, mutta varmuudella hän on palannut Suomeen ennen elokuuta 1907, jolloin Toivo Kuula laulatti häntä. Johan Gustaf Vuoletin sukunimi muuttuu kirkonkirjoissa Pertuksi vuonna 1909, jolloin asuinpaikaksi on vaihtunut Pertun talo Kauhavan Ylikylässä.

Juha Perttu avioitui Sanna Maija Juhantytär Karin kanssa, ja he saivat viisi lasta, joista yksi tytär kuoli pienenä ja poika Atte menehtyi sodassa. Muita lapsia olivat Yrjö, Juho, ja Saima. Pertun jäätyä eläkkeelle kotitalon isännäksi ryhtyi poika Juho (Jussi) Perttu. Vanha isäntä asui elämänsä loppuun saakka kotitalossaan ja oli Elli Pertun mukaan hyvin innokas laulamaan. Varma laulun alkamisen merkki oli kävelykeppi, jota pyöritellen Juha Perttu veivasi aina laulukoneensa käyntiin. Soittimia, nuotti- tai laulukirjoja ei Pertun talossa ollut, ja Juha Perttu lauloi aina ulkomuististaan ilman säestystä. Toivo Kuulan ja Erkki Ala-Könnin lisäksi kukaan muu ei liene taltioinut hänen laulujaan. Juha Pertun elämänlanka katkesi 20.2.1964.

Kuulan ja Könnin laulatettavana

Toivo Kuula ja Artturi Järviluoma tapasivat 26-vuotiaan Juha Pertun Kauhavalla loppukesästä 1907. Tallennustilanteista kertovat Kuulan kenttämuistiinpanojen lisäksi Järviluoman vuonna 1928 kirjoittama hurmioitunut kuvaus Ylikylän nuorisoseuran illanvietosta, joka on levinnyt useisiin kansanmusiikin kirjoihin ja artikkeleihin. Perttu mainitsee Ala-Könnin haastattelussa Kuulan tallennuspaikoiksi ”Kauppias Alppisen konttuurin” ja ”Änsti Niemen kodin”. Jälkimmäinen oli myös Kuulan majapaikka. Tallennustilanteista Perttu kertoo Erkki Ala-Könnille näin:

”Ja me niille laulelimma sitte täällä. Erkkilän Jussi se oli aiva jouti olla niiren kanssa myötäänsä ni… ttä me laulelimme monta iltaa mones miehenki niille ja niin…”

Jussi Erkkilä oli Elli Pertun muistitiedon mukaan Juha Pertun ystävä ja yhtä aikaa tämän kanssa Amerikassa siirtolaisena. He olivat myös laulaneet paljon yhdessä. Erkkilä on nostettu 88 laulun ohjelmistonsa ja Järviluoman haltioituneen kuvauksen ansiosta kauhavalaisen kansanlaulun keulakuvaksi. Kuula merkitsi käsikirjoitukseensa Juha Pertun laulamiksi vain neljä laulua. Tallennustilanteiden kuvauksista, käsikirjoituksista ja Ala-Könnin aineistosta päätellen Perttu on saattanut laulaa Kuulalle kahdeksasta viiteentoista laulua. Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että Jussi Erkkilän ja Juha Pertun lauluohjelmisto on ollut jo vuonna 1907 pitkälti yhteistä, olivathan he saman kylän ikätovereita.

Erkki Ala-Könni tapasi 76- tai 77-vuotiaan Juha Pertun Kauhavalla puoli vuosisataa myöhemmin vuonna 1957 ja nauhoitti tältä kelanauhurilla yhteensä 23 laulua, yhden kehtolaulun sanat ja viisi haastattelua. Ne käsittelevät laulujen tekemistä, piirileikki- ja rekilaulujen määritelmiä, Kuulan ja Järviluoman kansanlaulujen keruuta sekä entisaikojen laulu- ja tanssikulttuuria. Perttu laulaa äänitteellä jämäkästi ja vahvalla äänellä, vakaalla tempolla ja takeltelematta. Välillä hän jopa innostuu säkeistöjen välissä kommentoimaan ”ne on komioita lauluja”, kun taas uusi säkeistö ryöpsähtää muistiin ja suusta ulos.

Perttu on hyvämuistinen, selkeäsanainen, itsevarman ja rauhallisen oloinen ikämies. Kertojana hän on objektiivinen eikä korosta omaa laulajuuttaan tai osuuttaan tapahtumissa. Haastatteluaineistosta hänestä välittyy tuntuma vaatimattomasta mutta oman arvonsa tuntevasta eteläpohjalaisesta miehestä, jonka teot ja elämän tapahtumat puhuvat puolestaan. Puhe ja laulu ovat äänellisesti voimakkaita ja vahvasti murteellisia. Elli Perttu vahvisti Ala-Könnin laulattaneen vanhaa isäntää kotitalossaan yhden kokonaisen päivän ajan ja olleensa tuolloin itsekin paikalla.

Äänitetyt laulut

Pertun Ala-Könnille laulamat laulut sisältävät kaksi polskatoisintoa, useita kaksi- ja nelisäkeisiä rekilauluja, tasajakoisia piirileikkilauluja sekä kaksi masurkkaa. Hän ei tosiaankaan jarruttele tai ujostele laulujen laulamisessa, saati äänen voimakkuudessa.

Perttu laulaa linjakkaasti ja rytmikkäästi. Hän käyttää harkitun hillitysti korusäveliä ja säveleltä toiselle liukumisia eli glissandoja sekä rytmistä ja melodista muuntelua. Laulu soljuu eteläpohjalaisen jämptisti säveleltä toiselle hyvin selkeästi ja pelkistetysti. Paikoin ääni kiristyy karheaksi ja hyvin voimakkaaksi. Elli Perttu kuvasi laulamista ”huutamiseksi”, ja samaa termiä käytti Ala-Könnin haastattelussa myös Perttu itse. Hänen laululleen tyypillistä on myös asteikon tiettyjen säveltasojen ylävireisyys, jolloin sävellaji nousee ja ääni tuntuu sen myötä kiristyvän ja voimistuvan ”huutomaiseksi”. Äänenkäyttö soveltuisi hyvin ulkotiloihin.

Vaihtuvat tahtilajit

Ohjelmistosta erottuu selvästi joitain tavallisesta poikkeavia kaksisäkeisiä rekilauluja. Ne noudattavat tahtilajikaavaa 5/4 + 5/4 + 4/4 + 4/4. Pidemmät 5/4-tahdit jakautuvat aina 2/4 + 3/4 -iskualoihin. Pidennetty sävel sijaitsee aina kolmannella iskulla. Ensimmäisen tahdin pidennetty kolmas isku on aina suuri terssi. Toisessa tahdissa pidennetty sävel vaihtelee. Suuret intervallihypyt sijoittuvat aina kahteen ensimmäiseen tahtiin ja alakvintin osuus on kuulokuvassa vahva. Näissä lauluissa sävelala on yleensä perussävelen yläpuoliset neljä säveltä sekä alakvintti. Vaikka laulut sisältävät melodisia samankaltaisuuksia, ne eivät todennäköisesti ole saman sävelmän eri versioita.

Vaihtuvia tahtilajeja sisältävien laulujen teksti noudattaa samaa kaavaa kuin tasajakoisissakin rekilauluissa. Koska vaihtuvien tahtilajien melodiasäe sisältää kuitenkin kymmenen iskua tasajakoisten kahdeksan sijaan, tapahtuu tekstin tavujen painoissa mielenkiintoisia muutoksia. Osa painottomista tavuista osuu painollisille melodiasävelille.

Kuulan fermaattien arvoitus

Kuulan Eteläpohjalaisia kansanlauluja -teoksessa on myös kaksisäkeisiä rekilauluja, joihin hän on merkinnut fermaatin tai kaksi. Fermaatti merkitsee nuotin aika-arvon pidennystä esittäjän määrittelemäksi ajaksi. Tahtiosoitus lauluissa on tasajakoinen, eikä fermaattien kestoa tai merkitystä ole avattu missään käsikirjoituksissa. Osassa lauluja fermaatit sijaitsevat juuri samoilla iskuilla joita Juha Perttukin 5/4-tahdeissa systemaattisesti pidentää. Lapuan, Härmän ja Kauhavan laulukirjoista löytyy myös muutamia vastaavia esimerkkejä. Se tuntuu olevan ainakin Etelä-Pohjanmaalla tunnettu ja vakiintunut rekilaulun muoto. Vielä ei ole löytynyt vastausta siihen, mistä moinen tahtien käsittely on peräisin.

Näiden laulujen ominaisuuksien vertailu runolaulujen, mustalaislaulujen, virsien ja pelimannimusiikin melodioiden kanssa saattaisi avata lisää ymmärrystä eri perinteenlajien yhtäaikaisesta käytöstä ja niiden sekoittumisesta, eli välimuotoisten laulujen pitkästä aikakaudesta.

Juha Perttu eli elämänsä kuulon- ja muistinvaraisessa musiikkikulttuurissa. Jää arvailujen varaan, miten ja milloin hän oppi ohjelmistonsa. Yksi laulujen esi-isistä voi olla Juha Pertun eno ja kummi Elias Rintala. Hänet tunnetaan taitavana ja innokkaana kauhavalaisena kansanlaulajana, jonka ohjelmisto periytyy muun muassa Anna ja Pentti Virrankoskelle. Heitä ovat taas laulattaneet Erkki Ala-Könni ja Timo Leisiö. Pertun ohjelmiston laulujen juuret saattavat yltää helposti 1800-luvun alkupuoliskolle ja jopa edelliselle vuosisadalle. Ilahduttavaa on myös se, että erikoiset laulut ja omintakeinen laulutyyli ovat säilyneet Pertun ohjelmistossa huolimatta rekilaulukulttuurin muutoksista. Arkistoista löytyy vielä monta muutakin kansanlaulajaa, joiden ohjelmisto huutaa esillepääsyä ja tarkempaa tutkimista.

Kirjoittaja on tehnyt Juha Pertusta pro gradu -tutkielman Sibelius-Akatemiassa 2016.