Kansanmusiikki

Kansanmusiikki

Antti Paalanen, Topi Korhonen, Barlast

Antti Paalanen: Haitarimarinadi
Rockadillo records 2026

Antti Paalanen on niin pitkän linjan artisti suomalaisessa kansanmusiikkiskenessä, että ei kaivanne sen suurempia esittelyjä. Suuren yleisön tietoisuuteen Paalanen örisi UMK:n myötä, ja menestys lämmitti varmasti meidän kaikkien mieltä, vaikkei Euroviisulippua tullutkaan. Varma ja taitava ote haitariin on jykevä perusta. Kurkkulaulu tuo persoonallisen ja kiehtovan äänimaailman. Kun on niin taitava kuin Paalanen on, voi helposti hupsutella ilman pelkoa leimautumisesta pelkästään huumorihanuristiksi – sitäkään väheksymättä. Levyltä löytyykin mielenkiintoisena yhdistelmänä hassutteluja, ylistystä luonnolle ja elämän tarkoituksen pohdintaa.

Sanoituksissa kiinnitin huomiota täyterallatteluihin, jotka toki ovat tuttuja jo perinteisistä kansanlauluistamme. Paikoin ne kuitenkin hiukan latistivat muun lyriikan tuomaa tunnelmaa. Toisaalta ne voi ajatella myös kevennyksenä tai osoituksena siitä, että mikään ei lopulta ole kovin vakavaa. Kaiken kaikkiaan levy on monipuolinen, loistava, hauska, jalan alle menevä ja koskettavakin. Sekä Paalanen että koko kansanmusiikkikenttä ansaitsivat, että Takatukka-biisin suosio vetäisi osaltaan upeaa, omaan perinteeseen nojaavaa, mutta ajassa elävää musiikkiamme koko kansan kuuluviin.

Soja Murto

Topi Korhonen kerho: Pantatut päiväkirjat
Omakustanne 2026

Topi Korhonen tunnetaan monipuolisena muusikkona, jonka soittoa on kuultu muun muassa Friggin, Bergå folk projektin ja Ilkka Arola sound taginen riveissä. Pääsoittimena Korhosella on kitara, minkä lisäksi multi-instrumentalistilta hoituu myös trumpetti, mandoliini ja harmoni. Pantatut päiväkirjat on Korhosen ensimmäinen oma levy ja mainio levy se onkin. Levyn painotus on sympaattisissa ja paikoin myös virkistävän oudoissa tarinoissa.

Tyylitajuinen ja herkästi svengaava yhtye (Esko Grundström bassot ja haitari, Lassi Logren viulu ja jouhikko, Hannu Risku perkussiot ja Iida Savolainen viulut) tukee tarinoiden kerrontaa, nousten hetkittäin solistiseen rooliin. Levyn lattarivaikutteisissa kappaleissa mieleen nousee Tuure Kilpeläinen, muuten levyn kokonaisuus on uniikki. Vaikka yhtyeestä löytyykin musiikillista virtuositeettia, pidetään soitto pienimuotoisena ja tarinoita tukevana. Korhosen sympaattinen ja välillä puhelauluksi kääntyvä laulu noudattaa myös tätä periaatetta: fokus on tarinan kerronnassa, jota soitto tukee.

Kaiken kaikkiaan levyn tarinat aukeavat kunnolla vasta useammalla kuuntelulla. Tekstiliite auttaa toki syventymään sanoituksiin. Myös pääosin pienimuotisen säestyksen koukut paljastuvat vasta useammalla kuuntelukerralla. Mamba Assefan ja Eero Grundstömin äänitys tukee myös hyvin levyn tunnelmaa ja on hyvin kuulijaystävällinen

Paul Silfverberg

Barlast: Live in Japan
Omakustanne 2026

Lähdetäänkö Japaniin? Lähden, jos Barlast on siellä keikalla!

Live in Japan -levy tuntuu todellakin livelevyltä. Yhtyeen muunteleva, improvisoiva musiikki sekä toisiaan täydentävä soitinarsenaali luovat välittömän intiimin, pienen tilan tunnelman.

Levyn aloittaa perkussion ja sopraanosaksofonin yhdistelmä, jonka itse koen siltana modernin ja perinteisen kansanmusiikin välillä. Kumpikaan soitin ei modernissa muodossaan ole täysin perinteinen, mutta niiden vanhempi versio tai sukulainen on. Kohta mukaan liittyykin sähkökitara, jossa näen samanlaisen yhteyden.

Tuon tämän esiin, sillä levy balansoi taiturimaisesti perinteen ja modernimman tulkinnan välillä. Aloituskappale Polska efter polska on kovinkin kiinnostava melodialtaan polskaksi (vaikka luulinkin nimen aluksi viittaavaan jonkinlaiseen yleispolskaan). Verrattuna perinteisen oloiseen polskaan, kappaleen keskiosa koostuu kokonaan foni-improvisoinnista.

Levyllä painottuukin vahvasti improvisaatio, mikä tapahtuu usein kansanmusiikkimelodioiden ohella. En ole aivan varma siitä, mitkä kaikki osat kappaleista ovat improvisoituja – enkä ehkä haluakaan tietää. Kokonaisuus hengittää todella hyvin yhteen tavalla, mikä vaatii soittajilta suurta kokemusta ja taitoa.

Improvisaatiojaksoista huolimatta onnistuu Barlast aina kuitenkin yllättämään ennalta-arvaamattomilla rakenteillaan. Parasta on, kun samaan aikaan yllättyy ja tuntuu kuin olisi muka itse oivaltanut jotain todella oleellista – vaikka tuon oivalluksen tunteen aiheuttaakin vain hyvin suunniteltu sovitus ja draamankaari.

Ennalta-arvaamattomien käänteiden jälkeen onkin ihanaa, kun Teatern och Rävflikan saattaa levyn loppuun pehmeällä puhallinduolla basson säestämänä. Loppuaplodien aikana saa kananlihalla oleva iho aikaa laskeutua. Päässä kummittelee lastenlaulun sanat: ”Oi jospa oisin saanut olla mukana.”

Levyn tunnelma ja saundi on hyvin ainutlaatuinen. Suosittelisin levyä puhallinsoittimien tai perkussioiden, improvisoinnin, fiilistelyn ja intiimin live-tunnelman ystäville.

Pyry Iisakki Paavola

Liittyvät artikkelit

Teija Niku: Tovi Omakustanne, 2026 Teija Nikun neljännellä sooloalbumilla yhdistyvät suomalaiset ja Balkanin niemimaan sävelmaailmat. Niku jatkaa myös tälläkin levyllään hyväksi koettua ilmaisua jota ei korostaa sen enempää sähköiset tehosteet kuin[…]

Lue lisää »

Pelkkä Poutanen: Jossain on kai sateenkaari, vaikkei sitä tähän näy Pelkkä Poutanen: Nekin jotka eivät jo kuolleet, tulevat kuolemaan Eclipse Music 2026 Eläköön Folk -gaalassa, alkuvuodesta 2026, Vuoden artisti -tittelillä huomioidun[…]

Lue lisää »