Lisää arvioita Kansanmusiikki-lehdessä 2/2017

Maija Kauhanen: Raivopyörä

LC14502/NN085

Raivopyörän musiikissa lumoaa vahva tunnelma, jonka Maija Kauhanen luo laulun, Saarijärven kanteleen ja lyömäsoittimien voimalla. Vähillä instrumenteilla Kauhanen on synnyttänyt musiikkia, joka imeytyy jokaiseen soluun ja jää sinne sykkimään. Kauhanen soittaa levyllä kanteletta eri tyyleillä, mutta hienointa on huomata, miten moderni instrumentti Saarijärven kantele on perinteisesti soitettunakin.

Raivopyörä on tasapainoinen kokonaisuus railakkaita menobiisejä ja herkkiä tunnelmapaloja. Kaikissa paitsi yhdessä kappaleessa Kauhanen on käyttänyt perinteisiä melodioita ja tekstejä jollain lailla hyväkseen, mutta silti musiikki on hänen näköistään ja levy sykkii tätä päivää.

Nautin siitä, että Kauhanen uskaltaa antaa musiikille aikaa ja kuulijalle mahdollisuuden viipyä hänen hiomissaan sävyissä. Selvimmin tämän aistii Kauhasen omassa Alttarille-kappaleessa. Siinä hän käyttää rohkeimmin kanteleen moderneja soittotapoja ja lataa suhteellisen yksinkertaiseen sanoitukseen sellaisen voiman, että siinä voisi kellua vaikka koko päivän.

Arja Kangasniemi

Sväng: Hauptbahnhof

Galileo Music
Communication GmbH

H

uuliharppumusiikin kruununjalokivi Sväng julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 2005 ja nyt on saavutettu uralla lakipiste, johon harvat kansanmusiikin kentällä koskaan ehtivät: kokoelmalevy. Aivan perinteisimmällä tavalla ei yhtye ole kuitenkaan tätäkään lähtenyt toteuttamaan, sillä kappaleet on uudelleenlevytetty vuosien tuomalla kokemuksella ja karismalla. Tämä ei ole ennenkuulumaton toimintatapa, mutta tuo levylle heti enemmän kiinnostavuutta kuin pelkkä vanhan materiaalin paketoiminen uusiin kansiin.

Ilmeisesti kustannusteknisistä syistä kokoelma keskittyy kolmen ensimmäisen albumin materiaaliin ja viimeisimmän ”Karja-la”-levyn kappalevalikoima loistaa täysin poissaolollaan. Tätä paikkaamaan Sväng on levyttänyt mukaan kourallisen aivan uusia kappaleita, joista etenkin John Williamsin ”Hedwig’s Theme” osoittaa vastaansanomattomasti huuliharppukvartetin kyvyn korvata kokonainen orkesteri. Myös keikoilla kuultu ”I’m Gonna Meet My Mother in Glory”-gospel on mainitsemisen arvoinen ensimmäisenä Svängin sellaisena levytyksenä jossa kuullaan jotakin muuta kuin huuliharppuja.

Vanhat klassikot kuten ”Haidukka” ja ”Svängtime Rag” ovat saaneet komeasti lisää lihaa luittensa ympärille ja kokonaisuus on toteutettu hyvin.

Yli tunnin mittaisena pakettina Hauptbahnhof on kuitenkin aikamoinen pala pureskeltavaksi kerralla ja huomio uhkaa herpaantua viimeisellä kolmanneksella. Onneksi levyn loppupuolelle on säästetty muutamia yhtyeen parhaimmistoon kuuluvia kappaleita, jotka kääntävät taas korvat stereolaitteistoa kohti.

Antti-J. Janka-Murros

Pekko Käppi & K.H.H.L. : Matilda

Svart Records

Pekko Käppi on artisti, jonka musiikkia on toistuvasti erittäin hankala määritellä kuuluvaksi mihinkään ennaltakeksittyyn genreen. Parin vuoden takainen ”Sanguis Meus, Mama!” tarjoili niin vastustamattoman kattauksen shamanistista progefolkkia, että ennakko-odotukset uudesta levystä olivat vähintäänkin kaksijakoiset.

Matilda ei kuitenkaan petä. Yllätysmomentti K.H.H.L. (Kuolleiden Hillittömien Hevoisten Luut) -ryhmän kanssa ei ole enää yhtä massiivinen, mutta jotakin äärimmäisen hämmentävää tässä levyssä on: Pekko Käppi on onnistunut tekemään albumin, joka on yhtä aikaa arkaaisen hypnoottinen voodootrippi ja radioystävällisen pop.

Käsittämätön yhdistelmä, mutta kun sekä jalan alle menevä jouhikkorockpoljento että kauniit folkvaikutteet ovat sulassa sovussa sanoitusten pirujen, perkeleiden ja painajaisten kanssa, on lopputuloksena levy, joka etsiytyy soittimeen uudestaan ja uudestaan siinä toivossa, että sen onnistuisi joskus kokonaisuudessaan ymmärtämään.

Jos suomalainen kansanmusiikki onnistuu jonain päivänä murtautumaan laajasti valtaväestön tietoisuuteen, Pekko Käpin osuutta ei kukaan tule kieltämään.

Antti-J. Janka-Murros